Prosenttikauppaa
Tapsa 6.2.2012
TCOOP tuli ja meni. Menestystä taas ei tullut ja saldo jäi pari sataa taalaa takkiin. Kiitokset osuuksien ostajille. Harmi ettei tullut katetta sijoitukselle. Kaksi syvempää runia saatiin, tosin toinen niistä 55$ 1R1A normiturneesta turnaussarjan ulkopuolelta, jossa loppusijoitus oli palkitseva 14. Ihan kiva oli piiiitkästä aikaa jaksaa pelata normimittainen turnaus, kun runikin oli vähän syvempi. Tosin 7 tuntia vääntämistä ilman ft:tä on melko kuiva homma.
Tässä oli aiemmin keskustelua siitä miksi ostaa tai myydä osuuksia. Omasta puolesta voin myynnistä sanoa, että jos keskimäärin lähemmäs satasen buyinilla vetää ison fieldin turboturneita pitemmän päälle, niin tarvitsee olla aika massiivinen kassa. Itse en millään kymmenien kilojen rollilla vetele, vaikka profitti olisi aikaisemmilta ajoilta mitä tahansa. En niin massiivista rollia tarvitse “leipäpeleissä” ja rahan koroton seisottaminen pokeritilillä nyt vaan on tyhmää. Vaikka tässä tapauksessa turnausten määrä olikin rajoitettu, en mielellään ala myöskään sijottamaan normirollista paria kiloa turboturnausten sarjaan. On kuitenkin hyvin mahdollista, että tollaisesta setistä poistutaan pelkät nollat voittosarakkeessa. Niinpä tasoitellaan heilahtelua myymällä pinnoja pois.
Motiiveja myymiseen on tietty monia. Toiset hyviä ja toiset huonoja. Harmillista, että ihmiset joilla ei ole toiminta millään tavalla hallussa, myy tai yrittää myydä pinnoja. Toisaalta, kai se raha voittaville pelaajille pitää tulla jotain kautta ja tämä on vaan yksi oire siitä. Noissa kähvellysmyynneissä / lainaamisissa saa vaan itsensä aika helvetin nopeasti melkoiseen jojoon. Jos osaat pelata jossain määrin ja käy sellainen tsägä, että pääsee jonkin asteiseen liikenteeseen peleissä, sitä voi nopeasti alkaa uskomaan olevansa voittamaton. Tonneja ilmestyy tilille ja ei voi ymmärtää miten voisi olla voittamatta. Pelit jatkuu, liikevaihto nousee useisiin kiloihin ja rollin heilahtelu siinä samassa kasvaa. Rahan arvo reaalimaailmassa hämärtyy, kun ei ymmärrä eroa voittojen ja profitin välillä. Rolli on mennyt ja epätoivo kasvaa. Hommataan velkaa ja yritetään uutta nousua vielä isomissa peleissä. Jokunen tonni ei pokerihommissa tunnu niin isolta rahalta, mutta kun sen olet velkaa jollekin ja pelit loppu.. Sitä ei ihan hetkessä joka duunista kasata.
Allekirjoittanutta kohdanneessa epäonnisessa osuuksien ostokeississä näyttäisi siltä, että homma saa hyvän lopun. Päädyttiin antamaan korotonta maksuaikaa kesäkuulle, allekirjoitettua velkakirjaa vastaan. Maksut hoidetaan pienemmissä erissä sitten kuukausittain. Annan propsit kaverille kustun homman korjaamisesta. Tai eihän sitä vielä ole korjattu, mutta jos samalla asenteella hoitaa hommat loppuun asti, niin hieno juttu. Tietty se miten tilanteeseen päästiin on paska homma, mutta se mitä on tehty, on tehty. Nyt pitää korjata tilanne ja hoitaa velvoitteet.
Tästä jatketaan. Duunissa näyttää kevät aika kiireiseltä. Pitää yrittää vaan jaksaa vääntää poukkersiakin jossain välissä. Sittarien määrä on nyt pyörinyt jossain reilussa viidessäsadassa per kuukausi. Jos saisi sen tuhanteen nostettua niin hyvä tulisi. Tuskin vaan jaksaa..
p.s Botfia varten VLV anottu ja hyväksyttynä palautettu! See you there suckers.. :)
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
- Nyt ei vituta enää yhtään -ketju Doofus 18.5.2012 21:35
- Grindaus kohti huippua? TheStefa 18.5.2012 20:18
- MM-jääkiekko 2012 TheStefa 18.5.2012 20:13
- Tilit sileeks ja suu puhtaaks 2012 Slasher- 18.5.2012 17:53
- NL20 - AK kohtaa donkin turn&river Slasher- 18.5.2012 17:38
- Hale tarinoi turhista topiikeista. ZSKA 18.5.2012 17:35
- Vähemmän valikoituja otoksia Dharman mielenkiintoisista päivistä Dharma 18.5.2012 16:51
- Välikevennys Dharma 18.5.2012 16:48
- WTF KÄDET!! KKa 18.5.2012 15:25
- Coral Poker - Promootiot ja keskustelu Pokerista.net 18.5.2012 14:24
- Toukokuun kilpailujen seuranta Pokerista.net 18.5.2012 14:21
- Pokeria "puhelimella" korppuleipa 18.5.2012 12:54
- Steikattujen pelien live-seuranta (all.inman) all.inman 18.5.2012 09:31
- Näytöt täyteen turnauksia! AlterEgo 18.5.2012 00:22
- Life is a very big part of football - keskustelua kuningaspelistä Aatzi2 17.5.2012 22:00



