Pokerin musta perjantai: Tzvetkoff käräytti kaverinsa jopa 85 vuoden vankeuteen
Pokerista.net 24.3.2012
Pokerin mustan perjantain actioniin liittyvä oikeudenkäynti Chad Elien ja John Camposin toiminnasta laittomissa rahansiirroissa isoille pokerihuoneille alkaa 9. huhtikuuta. Syytettyjä odottaa maksimissaan 75 ja 35 vuoden tuomiot.

Elie ja Campos joutuvat oikeuden eteen pitkälti siksi, että pokerihuoneiden rahansiirroissa mukana ollut Daniel Tzvetkoff ei halunnut joutua itse syytetyksi ja päätti kokeilla uraa kätyrinä.
Tzvetkoff on toimittanut syyttäjälle raskaista todisteita siitä, kuinka PokerStars, Full Tilt Poker ja Cereus toteuttivat laittomia rahansiirtoja.
Elietä syytetään mm. rahanpesusta, pankkipetoksesta ja laittoman uhkapelitoiminnan järjestämisestä. Yhdeksään syytteeseen huhtikuussa vastaavaa Elietä odottaa pahimmillaan jopa 85 vuoden vankeustuomio.
Camposia kohtaan luetaan kuusikohtainen syytekirjelmä ja enimmillään miestä odottaa 35 vuoden tiilenpäät.
Tzvetkoff ei ole jättänyt mitään sattuman varaan, sillä hän on toimittanut syyttäjälle materiaalia yli 90 000 dokumentin verran.
Tzvetkoffin toimintaan tutustut TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ. Tzvetkoffin epäonnistuneista bisneksistä uutisoimme ensimmäisen kerran jo vuonna 2009.
Lähde: Pokeritieto.com
Kommentit
Yksi kommentti artikkelista “Pokerin musta perjantai: Tzvetkoff käräytti kaverinsa jopa 85 vuoden vankeuteen”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Sinun tulee olla kirjautuneena kommentoidaksesi artikkelias.
Keskustelut Pokerista
- Kiekon höntsäkisat 2013 Doofus 20.5.2013 06:09
- [Jääkiekko] Olympialaiset Doofus 20.5.2013 06:06
- Slasherin matka kohti viidettä dimensiota Hoovie 20.5.2013 05:47
- WTF KÄDET!! TheStefa 20.5.2013 00:03
- PokerStars SCOOP 2013. monttumies 19.5.2013 23:14
- KKettu sä teit sen!!!!! JPe 19.5.2013 22:29
- Life is a very big part of football - keskustelua kuningaspelistä IPlayAny4cards 19.5.2013 21:17
- NL4 - AK kohtaa fisun 3 betin IP TheStefa 19.5.2013 19:58
- MrSoftspot etsii spottiaan Slasher- 18.5.2013 11:08
- Exon nousu Exo 17.5.2013 19:16
- Välikevennys Mie 17.5.2013 13:59
- Ulli-P ponnistaa microista ylöspäin (NL shorttia) Ulli-P 17.5.2013 11:20
- Vituttaako? Temego 16.5.2013 20:17
- Kysy ja joku varmasti vastaa - ketju KKettu 16.5.2013 18:32
- Pokeristalaisten "Melkein Turnausvoitot" -ketju monttumies 16.5.2013 08:35




Pokerin musta perjantai: Elie ja Campos myönsivät syyllisyytensä | Pokerista kommentoi 28.3.2012 kello 7:43
[...] UIGEA:n rikkomisesta syytetyt Chad Elie ja John Campos ovat myöntäneet syyllistyneensä laittomaan toimintaan ja täten välttävät heitä uhanneet massiiviset vankeustuomiot. [...]