Phil Galfondin mietteet Erick Lindgrenin velkakohusta
Pokerista.net 10.3.2012
Phil Galfond kommentoi uusimmassa blogimerkinnässään hiljattain kohua herättänyttä Erick Lindgrenin velkakohua. Suositulla 2+2 keskustelufoorumilla esiin tulleiden väitteiden mukaan Lindgrenillä olisi yhteensä yli $100 000 velat lukuisille pokerinpelaajille.

Galfond kertoo lainanneensa Lindgrenille rahaa kerran ja saaneensa velan sovitusti takaisin. Toisaalta hän toteaa, että useat hänen tuntemansa ja luotettavana pitämänsä henkilöt ovat puhuneet epäsuotuisasti Lindgrenistä ja tämän rahatilanteesta.
Vellovan kohun innoittamana Galfond jakaa muutamia neuvoja lukijoilleen. Hän kehoittaa ihmisiä äärimmäiseen varovaisuuteen lainatessaan rahaa, etenkin kun kyseessä ovat uudet tuttavuudet. Galfon avaa tilannetta esimerkillä omasta elämästään:
“Siirryttyäni peleissäni korkeammille tasoille, tutustuin erääseen televisiosta tuttuun ammattilaiseen. Hän oli saanut yhteystietoni pelattuamme joitakin kertoja samoissa peleissä. Minä pidin tyypistä, joten lainailin hänelle useasti pieniä summia rahaa. Hän maksoi velat takaisin huomattavasti sovittua myöhemmin, mutta sain kuitenkin aina rahani takaisin.
Myöhemmin aloin pohtimaan hänen motiivejaan lainata rahaa minulta. Olin vielä uusi kasvo peleissä, kun taas hänellä oli jo valmis ja erittäin laaja verkosto pokeriystäviä. Miksi hän pyysi lainaa minulta, eikä jo valmiiksi hyvin tuntemiltaan henkilöiltä? Uskonkin hänen lainanneen rahaa minun lisäkseni muiltakin ihmisiltä. Mikäli hänen pelinsä olisivat sujuneet huonommin, en todennäköisesti olisi enää nähnyt rahojani. Voi olla vaikeaa kuvitella televisiosta tuttujen ammattilaisten olevan katki, tai olevan epäluotettavia, mutta asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät.”
Pitkässä tekstissään Galfond raottaa myös verhoa suurten panosten pelaajien välisestä lainaamispolitiikasta. Hän erittelee lukuisia erilaisia tilanteita, joissa pelaajat ajautuvat velkasuhteeseen keskenään. Galfondin mielenkiintoisen blogituksen löydät kokonaisuudessaan täältä.
Kommentoi
Sinun tulee olla kirjautuneena kommentoidaksesi artikkelias.
Keskustelut Pokerista
- WTF KÄDET!! TheStefa 19.5.2013 20:04
- NL4 - AK kohtaa fisun 3 betin IP TheStefa 19.5.2013 19:58
- Life is a very big part of football - keskustelua kuningaspelistä Aatzi2 19.5.2013 18:56
- Kiekon höntsäkisat 2013 MrSoftspot 19.5.2013 17:52
- Slasherin matka kohti viidettä dimensiota Slasher- 19.5.2013 11:46
- PokerStars SCOOP 2013. JayJei 18.5.2013 19:51
- MrSoftspot etsii spottiaan Slasher- 18.5.2013 11:08
- Exon nousu Exo 17.5.2013 19:16
- KKettu sä teit sen!!!!! KKettu 17.5.2013 17:21
- Välikevennys Mie 17.5.2013 13:59
- Ulli-P ponnistaa microista ylöspäin (NL shorttia) Ulli-P 17.5.2013 11:20
- Vituttaako? Temego 16.5.2013 20:17
- Kysy ja joku varmasti vastaa - ketju KKettu 16.5.2013 18:32
- Pokeristalaisten "Melkein Turnausvoitot" -ketju monttumies 16.5.2013 08:35
- Food Revolution! Slasher- 15.5.2013 21:13



