Pasi Heinänen kertoo monien ammattilaisten tuhlanneen jo voittonsa

Uutistoimittaja 2.8.2008

Uutisoimme aikaisemmin, kuinka verottaja on lähettänyt 28.7. selvityspyyntöjä suomalaisille pokerinpelaajille. Verottajan silmään on osunut kuulemma erityisesti muutamat suurpelaajat ja sivustojen pyörittäjät (lue uutinen).

Pokeriammattilainen Pasi Heinänen (kuvassa) toteaa nyt vuorostaan Ilta-Sanomissa, että on aika naurettavaa puuttua viisi vuotta vanhoihin asioihin.

Heinänen myös kertoo, että tuntee monia suomalaisia nettipelaajia, jotka ovat jo tuhlanneet isot voittonsa. Monet pelaajat olivat kuulemma ajatelleet, että saavat pitää itse ansaitsemansa rahat, mutta yhtäkkiä verohallitus määrääkin maksamaan kymmenien tuhansien eurojen verot.

Harmillista on myös se, että verottaja ei hyväksy pelimatkojen kuluja vähennyksiin kuten normaalisti palkansaajilla.

Verojen maksu voi olla monille kamala tilanne, Heinäselle itselleen verojen maksu ei tule kuitenkaan aiheuttamaan henkilökohtaista konkurssia.

Heinänen aikoo käydä tulevaisuudessa pelaamassa vain EU:n alueella.

Lue koko juttu täältä.


Kommentit

Yksi kommentti artikkelista “Pasi Heinänen kertoo monien ammattilaisten tuhlanneen jo voittonsa”

Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä

  1. WPT Paris 1A: Pasi Heinänen ja Juha Helppi kärkikahinoissa | Pokerista kommentoi 11.9.2012 kello 6:20

    [...] Grand Prix de Paris (sis. osto 7 500 €) alkoi eilen Aviation Clubilla. Pasi Heinänen (kuvassa) ja Juha Helppi onnistuivat avauksessaan [...]

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, ei näy


8 − = 4

Keskustelut Pokerista

Lisää keskusteluja