Ollaanko me kaikki vain...

Kulttuurishokki odotti minua miljoonakaupunki Münchenissä. Paikallinen julkinen liikenne ja lippujen tilaaminen oli jotain aivan toisesta maailmasta. Paikallinen kielikään ei juuri helpottanut, ihmeellisiä koukeroita ja täysin tuntematon ympäristö siirsivät minut tehokkaasti epämukavuusalueelle.

Mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen shokkiin kun palasin takaisin. Lähes suoraan koneesta ulos tulleena suuntasin matkani Kallioon ja siitä erinäisten tapaamisten kautta Mellunmäen paikalliseen räkälään. En ollut uskoa silmiäni. Tunsin suoraan sanoen häpeää. En voinut käsittää miten suomalaiset vain kerta kaikkiaan eivät osaa juoda viinaa oikein. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että tiedän mistä puhun. En osaa itsekään juoda viinaa oikein. Tai ainakaan ennen en ole osannut. Jostain syystä tämä reissu kuitenkin sujui ilman mitään ongelmia. Olen siis joko kasvanut aikuiseksi tai sitten paikallinen kulttuuri vaikutti minuun jollain ennennäkemättömällä tavalla.

Ja tässä juuri piilee se vaara. Ei pidä alkaa kukkoilemaan jos on vain lyhyen hetken päässyt maistamaan toista vaihtoehtoa. Yhteisö täällä on erilainen kuin muualla ja sitäkin pitää arvostaa. Tunsin itseni polleaksi maahanmuuttajaksi, näin itsessäni jopa röyhkeyttä. Mutta mikä minä olen sanomaan?



<a href="http://www.youtube.com/watch?v=2f_BerItjpA" target="_blank">http://www.youtube.com/watch?v=2f_BerItjpA</a>

Kyllä Dharman kirjoituksista tosiaan thepelaaja tulee mieleen, molemmilla hyvä kirjoitusasu mutta asia sitten onkin lähinnä vittuilua kaikille -asenteella.

Vapaaihmiskauppasopimus

Uutinen Iltalehden etusivulla EU:n ja Amerikan välisestä vapaakauppasopimuksesta (lähde: Reuters) sai minut ajattelemaan rahan ja ihmisen välisiä arvoja. Se mikä on pastorin mielestä pakollinen paha ja duunarille helppo elämä, on minulle kieroutunut maailmannäkemys.

Artikkelin kuvassa on yhdistettynä molempien tulevien entisten maailman mahtien liput, häivytettyinä toisiinsa kiinni. Minä näen kuvassa mustan viikatemiehen niittämässä saalistaan innolla, jota ihmiskunta ei ole vielä ennen tätä päivää nähnyt. Kansainväliset massiiviset kauppaketjut tai pikemminkin koneistot, kuten Walmart ja Target, tulevat ja syövät ihmiskunnan arvot elävältä, kansan samalla nauttiessa halvoista kertakäyttöisistä tavaroista kuola suusta valuen.

Rahalla ei ole mitään arvoa. Talouttamme pitää pystyssä ainoastaan uskomme siihen, että runsas määrä Islannissa tuotettua alumiinia muunnettuna markkinointikoneiston leimoilla ja viivakoodeilla varustettuihin, palautettaviin tölkkeihin, takaavat meille uuden mäyräkoiran aamulla. Emme ole, emmekä koskaan tule riippumattomiksi materialistisista arvoistamme. Kuin suuren sankarin viimeinen korahdus, kaikuu viesti onton ja niin ripeästi hylätyn palatsin käytävillä. Siinä missä Kiina omistaa koko Afrikan, onnistuivat amerikkalaiset ajamaan itsensä lamaan, ihan itse. Eikä uutta sotaakaan tunnu löytyvän, ainakaan vielä. Venäjällä ihmisten “hiljentyessä”, eurooppalaiset nukahtavat pumpuliin odottelemaan noutajaa. Teurastetaan sitten kaikki mitä on jäljellä.

Maailman historia tuntee monia imperiumeja. Mahtavin taisi olla Britannian maailmanvalloitus, kaverit kun väsäsivät “muutaman” sotalaivan ja taisivat hallita lähes tulkoon koko maailmaa. Mongolit jaksoivat myösen riehua kovin pitkän tovin. Suomalaisille Asterixin kaverit, nuo hullut roomalaiset, ovat varmaan myös muistissa. Moniko niistä on vielä pystyssä? Suurten imperiumien tuhon alkua on edeltänyt egon pönkittäminen, kuten omien hienostuneiden tapojen korostaminen. Olisihan se hirveää huomion kääntyessä leivän ja sirkushuvien avulla pois jostain tärkeämmästä. Onneksi nyky-teeveestä ei tule moisia, kuten kokkiohjelmia tai realityä.

Jotkut meistä muistelevat vanhoja hyviä aikoja. Aikoja ennen BB:tä tai muita TV:stä tuttuja kaapista tunti sitten tulleita sokerihanibani-juontajia. Kun synnyin 80-luvun alussa, ihmisiä oli arviolta 4,5 miljardia. Kun taasen tulin tietoiseksi, meitä olikin jo 7 miljardia. Kuin muutkin eläimet, taistelemme reviiristä, juomavedestä ja chipeistä.

Koitan muistuttaa itselleni päivittäin, etteivät ongelmat, joita en itse voi ratkaista, ole minun ongelmiani. Aion kyllä äänestää.



<a href="http://www.youtube.com/watch?v=R2F9milTpVs" target="_blank">http://www.youtube.com/watch?v=R2F9milTpVs</a>          

Parempi kuin Skyrim

Edellisestä kirjoituksestani kumpuaa yksi asia ylitse muiden. Tyytymättömyys, jopa pettymys asioiden nykytilaan. Silti, vaikka teksti on hiottu ja sen sanoma selkeä, en kuitenkaan juuri sanallakaan tuo esiin itseäni tekstissä. Ongelma on aina jonkun muun aiheuttama tai hoidettava. Milloin seksiä on liikaa televisiossa (ja samalla liian vähän itellä) tai milloin ihmiset eivät vain osaa käyttäytyä mieleiselläni tavalla.

Tämä vuosi on ollut minulle samalla henkisesti avartava, mutta toisaalta suuri henkilökohtainen pettymys. En ole saanut aikaan mitään omassa elämässäni, joten syytän ongelmista muita. Ihminen on aivan nerokas olento keksimään itselleen tekosyyn keskaripullon avaamiseen. Olen yrittänyt lopettaa tupakoinnin, ei ole helppoa. Olen yrittänyt vähentää alkoholin käyttöä, ei ole helppoa. Olen yrittänyt aloittaa liikuntaharrastusta, ei se vaan vittu ole helppoa. Tekosyiden lähes loputtoman saavin pohja, alkaa uhkaavasti häämöttää. Sanonta, joskus olis vain syytä katsoa itseänsä peiliin, on typerä. On olemassa vain kärsivällisyyttä ja se vitun peili. Verkkareita saa kaupasta.

Olen pelannut tässä viikon verran Skyrim nimistä tietokonepeliä. Se on pitkän linjan kehityksen tuloksena syntynyt roolipeli, joka on niin koukuttava, että se tunnetaan maailmalla myös nimellä leskentekijä. Pelissä liikutaan Sormusten Herran tapaisessa keskiaikaisessa maailmassa, jossa taistellaan lohikäärmeitä vastaan miekkojen ja loitsujen avulla. Pelissä hienointa on upean grafiikan lisäksi tekemisen vapaus. Vapauteen on yhdistetty ajoittain loistavia juonenkäänteitä, joista on mainittava eräs tapaus, jossa päätin sattumalta ottaa pöydän-alle-juomiskilpailun tuntemattoman kaiffarin kanssa, vain herätäkseni jostain luostarista maailman toiselta laidalta.

Pelissä on kuitenkin yksi paha puute, joka nousee ylitse muiden. Se ei ole totta. Kun on viikon verran paiskonut tulipalloilla maageja hengiltä, on eestiläinen “Instant Karma” -loitsu maanantain myöhäisillassa yllättää, osuessaan kaulaani paikallisen räkälän röökikopissa. Hitto, mistä tuo tuli ja miten se sattuikin oikeasti? Ehkä sillä, että hänen avovaimonsa oli pitänyt minulle aikoinaan lapdancen - luonnollisesti minulle mitään kertomatta omasta siviilisäädystään –, oli jotain merkitystä asiassa. Tosin, mä en sentään hakannut sitä tietoa ulos siitä mimmistä. Miehet voi olla sikoja, mut naiset hulluja. Tässä tapaukses kirahvinkaulani otti raukkamaisen iskun vastaan osittain väistäen, mutta miehekkäästi. Niin puun takaa kyseinen heijari tuli, etten vieläkään ole varma tähtäsikö kaveri leukaan vai oliko kyseessä vain varoituslaukaus. Pöyristyttävintä oli – vaikka pelaankin naishahmolla – paikallisen apinabaarimikon ensimmäinen kysymys: "Miksi et lyönyt takaisin?"

Painissa en olisi pärjännyt, joten vaihtoehdoksi olisi jäänyt pitkien kirahvin koipien kiertopotkuviritys, jonka lopputuloksena olisi onnistuessaan voinut olla arviolta vajaan sadan kilon siirtyminen, puisen ja lasisen oven lävitse, kohti – varmasti kovin pelästynyttä – kanta-asiakaskuntaa. Onneksi en vastannut, mutta olisi ollut kiva kuulla tuo sama kysymys uudelleen, kun verta ja sirpaleita erotellaan toisistaan. “Sinä olet suomalainen, mitä sinä pelkäät?”, b-mikko jatkoi, samalla yrittäessään saada minua ja tätä Viron mörköä kättelemään kaveruuden merkiksi. Hämmentyneiden silmien saattelemana saatoin vain ajatella, että ehkä sitä, etten halua muuttua samanlaisiksi kuin te. Älä aloita taistelua, jota et voi voittaa. Yöuneni nukuin rauhallisesti, tietäen, että pahan paikan tullessa, osaan toimia.

Hyväuskoisuuteni pääsi siis yllättämään minut pahemman kerran. Vaikka leegot ovatkin tallella, eniten minua jäi häiritsemään oma statukseni kyseisessä yhteiskunnassa. Tunsin kuinka minut rinnastettiin siihen samaan häviäjien sakkiin, jota olen niin monet illat säälin sekaisin tuntein katsellut. “Taas yksi urpo pölynimijä”, kaikui konsensus äänettömänä ravintolan seinillä poliisien saapuessa. Mitä vittua mä oikein teen maanantaina ravintolassa? Lähdin ravintolaan “ammattilaisten yönä” löytääkseni jotain actionia elämääni ja sitähän tuli. En kuitenkaan ihan osannut odottaa mitään tällaista. Vihaan väkivaltaa yli kaiken, mutta tavallaan ymmärrän nakkikioskijonoja paremmin kuin ennen. Kaiken tämän virtuaalimössön jälkeen, tunnen olevani jälleen elossa.

Kuin ampiaisen pisto pikkulapsen kädessä, myös lyönti päähän kertoo tarinan. Älä ole liian sinisilmäinen röyhkeytesi kanssa. Ulkopuolisten asettamilla keinotekoisilla säännöillä ei ole mitään merkitystä, niin kauan kun kipu on aitoa. Muutoksen on tapahduttava ja pienet arvet jäävät siitä minua muistuttamaan.

Jos rakkaus on pilalla ja toivo menetetty, jäljelle jää vain usko. Siihen maailmaan en halua palata enää koskaan. Tsemppiä kaikille pimeän talven varalle!




     <a href="http://www.youtube.com/watch?v=mQZmCJUSC6g" target="_blank">http://www.youtube.com/watch?v=mQZmCJUSC6g</a>

Olen joskus yrittänyt miettiä pidempäänkin, että mikä logiikka piilee siinä että mies kohdistaa 'toimenpiteet' puolisonsa väärinkäytöksestä, kolmanteen, viattomaan osapuoleen. Viatonhan se kolmas osapuoli on, ja etenkin silloin kun väärinkäytökseen syyllistynyt puoliso jättää kertomatta kolmannelle osapuolelle parisuhdestatuksestaan.

Eli mikä idea tällaisessa tilanteessa on kurmoottaa kaikista viattominta osapuolta? Syylliset tapahtuneeseen ovat vain ja ainoastaan parisuhteen osapuolet. Tällöin loogisinta olisi selvittää asia parisuhteen sisällä, jossa se ongelma on, ei ulkoistaa ongelmia parisuhteen ulkopuolelle. Toki kolmatta osapuolta voi tiedottaa parisuhteesta, jos aiheelliseksi näkee, mutta mitään syytä syyllistää kolmatta osapuolta ei ole.

Yksi surullinen syy tällaiseen brutaaliin ja turhaan käytökseen on tietenkin siinä, että me ihmiset menemme joissain asioissa tunne edellä, rationaalisen ajattelun sijasta. Surullisen tästä syystä tekee se, että sitä mieltäisi niin mielellään Homo sapiensin olevan evoluution siinä vaiheessa, että rationaalinen ajattelu voittaisi myös puhtaasti tunnepitoisissa tilanteissa. Ainakin niissä tilanteissa, joissa se on järkevissä mittasuhteissa mahdollista. Ehkä näin pitkälle kehittyneitä Homo sapiens yksilöitä ei voi odottaa esiintyvän erilaisten kantakuppiloiden asiakasryhmässä.

Joo, olet oikeassa, ja tarkoitus muistaakseni olikin lisätä sanan "mies" jälkeen sulkuihin "tai nainen". Se sitten arvatenkin jäi itse asiasta intoilun alle. Pääpointtina kuitenkin juuri tuo, että ne syyt tapahtuneelle eivät ole siinä kolmannessa osapuolessa - sukupuolista riippumatta.

Naisten vaino vastaavissa tilanteissa saattaa tosiaan olla huomattavasti pirullisempaa ja pitkäkestoisempaa kuin miehillä. 

Tarttis tehrä jottain

Nyt on tilanne kyl jo sellainen, et jotain täytyy tehdä. Aikuinen terve mies, jota ei kiinnosta mikään. Kun porukka kysyy multa miksi ja mistä mä blogaan, niin vasta nyttemmin olen itsekin ymmärtänyt sen paremmin. Olen kirjoittanut tätä blogia siinä mielessä, että ihmisten ei tarvitsisi toistaa samoja virheitä. Olen tavallaan koittanut antaa jotain uusia näkökulmia ja vastauksia. Nyt minulla on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, eikä kestävän kehityksen periaatteet ole toteutuneet pitkään aikaan.

Tämän kirjoitan vain itselleni, jotta voin jonain päivänä tarkistaa pohjakosketukseni päivämäärän. Tämä tosin ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään. Juon paljon ja syön vähän. Murehdin paljon ja nukun vähän, jos ollenkaan. On jo selvää itsellenikin, etten voi jatkaa samalla tahdilla. Mottoni "älä katkeroidu" palaa nyt kiirastulessa.

Olenko elänyt väärin miettiessäni muiden ihmisten hyvinvointia aina päätöksiä tehdessä? Olenko oikeasti asettanut muut itseni edelle? Olen ainakin ihan vitun hukassa. Palaan asiaan kun saan pääni selväksi.