Viktor “Isildur1″ Blom
Uutistoimittaja 3.12.2009
Äärettömän aggressiivinen ja peloton – miten voisi paremmin kuvata tätä ruotsalaista huimapäätä. Viktor “Isildur1″ Blom nosti Full Tilt Pokerin highstakes -pelit vuoden 2009 marraskuussa aivan uudelle tasolle.
Jo muutaman vuoden ajan pinnalla olleeseen kysymykseen nettisensaatio “Isildur1″ henkilöllisyydestä saatiin vastaus, kun PokerStars paljasti miehen maskin takaa tammikuussa 2011.

Isildur1 pelasi pitkään ilman, että kukaan tiesi virallisesti tämän oikeaa henkilöllisyyttä. Viktor Blmo oli ykköskanditaatti Isildur1:ksi pitkään ja kun vasta 20-vuotias ruotsalainen liittyi joulukuussa PokerStarsin talliin, ei mitään jäänyt enää arvailujen varaan – Isildur1 on Viktor Blom.
Heads-upia maailman huippuja vastaan
Kuin tyhjästä ilmestynyt “Isildur1″ oli valmis haastamaan kaikki pokerimaailman kovat nimet vuoden 2009 marraskuussa, milloin yksitellen ja milloin yhtaikaa.
Ruotsalaisen vastassa on ollut mm. Phil Ivey, Patrik Antonius, Ilari “Ziigmund” Sahamies, Tom “durrrr” Dwan ja Brian Townsend.
“Isildur1″:in swingit ovat näin olleet täysin omaa luokkaansa – joskus hävitään yli kolme miljoonaa ja seuraavana päivänä taas voitetaan kaksi miljoonaa.
“Isildur1″:in pelikäyrää (summat dollareissa):

“Isildur1″ tyrmäsi “durrrr”:in
Kaikista voimakkaimmin “Isildur1″:in tulon highstakes peleihin sai tuntea Tom “durrrr” Dwan. “durrrr” oli juuri astellut Full Tilt -tiimiin ja ei voinut mitään ruotsalaiselle.

Amerikkalainen päätyikin näin häviämään marraskuussa 2009 uskomattomat 6,341,485 dollaria – joista suurimman osan juurikin “Isildur1″:lle!
“Isildur1″ suomalaisten käsittelyssä
Suomalaiset Patrik Antonius ja Ilari “Ziigmund” Sahamies ovat myös ottaneet “Isildur1″:in kanssa monta kertaa yhteen.

Antonius pelasi ruotsalaisen kanssa mm. nettipokerin historian suurimman potin (lue uutinen), ja Sahamies voitti vuorostaan yhdessä sessiossa yli kaksi miljoonaa.
-”Isildur1″ pelasi myös toisen miljoonapotin Phil Iveyta vastaan – (lue uutinen)
Hastings koulutti ruotsalaista
Toistaiseksi vauhdikkain sessio mitä ruotsalainen on pelannut, oli Brian Hastingsia vastaan.

Hastings pyöritti “Isildur1″:ia $500/$1,000 PLO -pöydissä joulukuussa 2009 miten tahtoi, ja kortti kävi myös amerikkalaiselle uskomattoman hyvin. Hyvä onni ja huipputaidot toivat näin Hastingsille lopulta yhdessä sessiossa 4,206,960 dollarin voitot!
Kukaan ei ole ennen voittanut nettipokerissa yhdessä vuorokaudessa näin suurta summaa.
Huhuja
Ruotsalaisen henkilöllisyydestä ei ole vieläkään varmaa tietoa. Suurin osa huhuista kertoo, että “Isildur1″ olisi Ipokerin verkosta tuttu Viktor “Blom90″ Blom (kuvassa).

Tarina kertoo, että “Blom90″ voitti parin tonnin talletuksellaan Ipokerin verkossa muutamassa viikossa ainakin 1,5 miljoonaa dollaria, ja hävisi lähes kaiken takaisin melkein yhtä nopeasti.
Eli pelityyli ja kassanhallinta näyttäisi olevan varsin samanlainen sekä “Isildur1″:lla että “Blom90″:lla. Villeimpien huhujen mukaan vuorostaan “martonas” ja “Isildur1″ ovat naapureita, ja näin moni uskoo että tili olisi jaettu.
Nähtäväksi jää paljastuuko pelurin henkilöllisyys vielä joskus, ja että näemmekö vielä huikeita pelejä. Viime aikoina ruotsalainen on hävinnyt tuntuvia summia.
Lähde: HSDB ja 2+2
Kommentit
230 kommenttia artikkelista “Viktor “Isildur1″ Blom”
Tilaa tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä
Kommentoi
Keskustelut Pokerista
- MM-jääkiekko 2012 12putkeen 18.5.2012 01:37
- NL20 - AK kohtaa donkin turn&river Hale 18.5.2012 00:44
- Näytöt täyteen turnauksia! AlterEgo 18.5.2012 00:22
- Tilit sileeks ja suu puhtaaks 2012 Slasher- 18.5.2012 00:12
- Life is a very big part of football - keskustelua kuningaspelistä Aatzi2 17.5.2012 22:00
- Vähemmän valikoituja otoksia Dharman mielenkiintoisista päivistä ZSKA 17.5.2012 19:10
- Grindaus kohti huippua? 200rainynights 17.5.2012 17:16
- Coral Poker - Promootiot ja keskustelu jukott 17.5.2012 16:46
- Rahanvaihtoa starssilta --> tilille kikkaaja85 17.5.2012 16:29
- Toukokuun kilpailujen seuranta Pokerista.net 17.5.2012 13:06
- Pokeristan kesäkuun kampanjat Pokerista.net 17.5.2012 10:01
- Välikevennys monttumies 17.5.2012 02:46
- SCOOP 2012. kikkaaja85 17.5.2012 02:20
- Steikattujen pelien live-seuranta (all.inman) Creepa 17.5.2012 00:39
- Pokeristan "siivumarkkinat" osta, myy tai vaihda pala turnauspaistia all.inman 16.5.2012 19:17




BluffEurope tavoitti väärän Viktor Blomin? | Pokerista kommentoi 4.12.2009 kello 12:58
[...] mennään – nimittäin arvuutellaan “Isildur1″:in henkilöllisyyttä. Tällä kertaa arvuuttelu alkaa saada jo hupaisia [...]
“Isildur1″ palasi linjoille! | Pokerista kommentoi 4.12.2009 kello 15:28
[...] “Isildur1″:in tarina ei ole vielä ohi, vaikka moni niin jo ehti luullakkin – parhaillaan ruotsalainen ihmeninja istuu 12 pöydässä Full Tilt Pokerilla. [...]
Huikeat pelit jatkuvat – “Isildur1″ voitolla jo lähes 1,3 miljoonaa! | Pokerista kommentoi 7.12.2009 kello 6:45
[...] kun monet luulivat Isildur1″:lta loppuneen rahat, teki ruotsalainen uudet kamikaze -nousut Full Tilt [...]
“Isildur1″ näytti Townsendille ja Dwanille kaapin paikan – voittoa $1,674,204! | Pokerista kommentoi 7.12.2009 kello 8:30
[...] “Isildur1″ ei suostu antamaan periksi ja hyvä niin. Ruotsalainen pääsi viime yönä ja varhain tänään jälleen peliin makuun Full Tilt Pokerilla, ja päätyi voittamaan huikeat 1,674,204 dollaria! [...]
“Isildur1″ – 60,000 dollaria 1,6 miljoonaksi alle vuorokaudessa? | Pokerista kommentoi 7.12.2009 kello 9:50
[...] viikko alkaa ja “Isildur1″ on vallannut taas otsikot. Viimeisin huhu on hurjaa luettavaa – 60,000 dollaria alle [...]
“Isildur1″ jatkaa nousuaan – Sahamiehelle 1,448,068 dollarin tappiot! | Pokerista kommentoi 7.12.2009 kello 19:55
[...] “Isildur1″ on päässyt jälleen vauhtiin Full Tilt Pokerin highstakes -pöydissä ja jälki on sen mukaista – tällä kertaa ruotsalaisen jyrän alle jäi Ilari “Ziigmund” Sahamies. [...]
Hullua menoa – Brian Hastings voitolla jo yli neljä miljoonaa “Isildur1″:ia vastaan! | Pokerista kommentoi 9.12.2009 kello 7:19
[...] kirjoittaessa ruotsalainen “Isildur” on pelannut reilun 2,500 käden ajan Brian Hastingsia vastaan montaa pöytää $500/$1,000 [...]
“Isildur1″ tuli alas ja lujaa – Brian Hastingsille 4,206,960 dollarin voitot! | Pokerista kommentoi 9.12.2009 kello 10:18
[...] Ruotsalaisen “Isildur1″:in pelit eilen illalla Full Tilt Pokerilla alkoivat hienosti – kuutta pöytää $100/$200 NL Hold’emia “jungleman12″:ia vastaan ja voittoa lähes 472,000 dollaria. [...]
Brian Hastings runnasi yli $2 miljoonaa yli EV:n Isildur1 vastaan | Pokerista kommentoi 9.12.2009 kello 22:55
[...] Hastingsin ja Isildur1 heads up puhuttaa yhä. Tiistai-keskiviikko välisenä yönä kumppanukset iskivät yhteen ja [...]
Phil Gordonin ja Patrik Antoniuksen kattava keskustelu “Isildur1″:sta – VIDEO | Pokerista kommentoi 10.12.2009 kello 8:47
[...] Full Tilt Poker Academy -sivustolle on ilmestynyt kiinnostava video, jossa Phil Gordon ja Patrik Antonius puivat tapausta nimeltä “Isildur1″. [...]
Brian Hastings julkaisi kiitospuheen blogissaan | Pokerista kommentoi 10.12.2009 kello 17:19
[...] Hastings hävisi viime vuonna $1,4 miljoonaa $500/$1000 -pöydissä ja hän toivoo ja uskoo että Isildur1 palaa vielä näihin [...]
Ilari Sahamies Radio Rockin korporaation vieraana | Pokerista kommentoi 11.12.2009 kello 17:51
[...] saivat tänään aamulla puhelimen päähän Ilari Sahamiehen. Aiheina keskustelussa olivat “Isildur1“, Ilarin Ferrari, sekä [...]
“Isildur1″ yrittää jälleen nousua – Brian Townsend vastassa | Pokerista kommentoi 13.12.2009 kello 7:36
[...] “Isildur1″ on palannut linjoille ja yrittää jälleen uutta nousua Full Tilt Pokerilla. [...]
Ei onnistunut “Isildur1″ uusissa nousuissaan – Townsendille voittoa $469k | Pokerista kommentoi 14.12.2009 kello 7:45
[...] “Isildur1″ palasi sunnuntaiaamuna Full Tilt Pokerin highstakes -pöytien ääreen ja pelasi lyhyen session $300/$600 Pot-Limit Omahaa Brian Townsendia vastaan, kirjauttaen reilut 80,000 dollaria voittoa. [...]
PokerTableRatings julkaisi kaavioita “Isildur1″:in hurjista peleistä | Pokerista kommentoi 14.12.2009 kello 12:00
[...] on julkaissut kiinnostavia kaavioita koskien “Isildur1″:in hurjia pelejä Full Tilt Pokerilla. Kaaviot havainnollistavat keltä ruotsalainen voitti rahansa, [...]
Cole South laittoi “Isildur1″:in tallettamaan lisää rahaa Full Tilt -tililleen | Pokerista kommentoi 15.12.2009 kello 9:41
[...] 6,5 miljoonaa dollaria Full Tilt Pokerilla voitolla ollut “Isildur1″ on tällä hetkellä hätää kärsimässä. Ruotsalaisen pelit eivät lähde sitten sujumaan [...]
Huikeat pelit Entraction -verkossa jatkuvat – “Domcee”:lle tällä kertaa isot voitot | Pokerista kommentoi 16.12.2009 kello 7:59
[...] aikaa kun “Isildur1″ keskittyy bankrollinsa tuhoamiseen Full Tilt Pokerilla, italialainen “morekamb” haastaa [...]
CardRunners -tiimi voittanut “Isildur1″:lta vajaan kahden viikon aikana lähes viisi miljoonaa dollaria! | Pokerista kommentoi 16.12.2009 kello 9:24
[...] varmasti naurata ruotsalaista “Isildur1″:ia viime aikojen pelit. Ensiksi 4,2 miljoonan tappiot Brian Hastingsille ja sitten 600,000 dollaria [...]
Sahamies uskoo “Isildur1″:in palaavan pöytiin pian | Pokerista kommentoi 17.12.2009 kello 8:01
[...] Sahamies kertoo uusimassa blogissaan peleistään “Isildur1″:ia [...]
Ipokerin “TheItalienStyle” on Viktor Blom? | Pokerista kommentoi 17.12.2009 kello 9:25
[...] “Isildur1″ on saavuttanut nettipokerissa legendan maineen ja ruotsalaisen liikkeitä seurataankin nyt erittäin tarkasti. [...]
Pokerikansa kyseenalaistaa Team CardRunnersin “yhteistyön” “Isildur1″:ia vastaan | Pokerista kommentoi 17.12.2009 kello 10:41
[...] kuinka Team CardRunners on voittanut vajaan kahden viikon aikana lähes viisi miljoonaa dollaria “Isildur1″:lta. Tiimin “yhteistyö” ruotsalaista vastaan on nostanut nyt pinnalle kiperiä [...]
Cole South korkeiden panosten ykkösnimi – suomalainen “FinnishNightmre” tekemässä hyvää nousua loppuvuodesta? | Pokerista kommentoi 18.12.2009 kello 18:31
[...] Tiltin korkeiden panosten pelit ovat hiljentyneet “Isildur1“:sen väistyttyä ainakin toistaiseksi peliareenalta. Tästä huolimatta on siellä pelattu, [...]
Isildur1 valaisee tuntemuksiaan hävittyään Brian Hastingsille neljä miljoonaa | Pokerista kommentoi 22.12.2009 kello 20:09
[...] “Isildur1” kertoo haastattelussa, ettei hän tiennyt ennen “surullisen” kuuluisaa Hastingsiä vastaan käymäänsä sessiota, että Hastings oli päässyt analysoimaan hänen muita pelaajia vastaan pelaamia jakoja etukäteen. Hän kertoo myös, että oli pelannut Hastingsiä vastaan aiemminkin NLHE:tä ja PLO:ta, mutta vain pienen määrän jakoja. [...]
Katso kaikkien aikojen viisi suurinta onlinepottia, Antonius ennätyksenhaltijana | Pokerista kommentoi 25.12.2009 kello 16:09
[...] ruotsalainen kohupelaaja Isildur1 olikin mukana kaikissa vuoden 2009 suurimmissa onlinepoteissa, niin suurimman potin voitti [...]
Isildur1:sen vuoden lopputulos: 6 miljoonan voitoista 2,2 miljoonan tappioihin | Pokerista kommentoi 25.12.2009 kello 16:39
[...] kovimpiin pokerimaailman tapahtumiin kuului ruotsalaisen nimimerkki Isildur1:sen “nousu ja tuho” [...]
Isildur1 puhuu: Ivey on kova vastus, durrrr tekee typeriä liikkeitä | Pokerista kommentoi 26.12.2009 kello 12:31
[...] aluksi Isildur1 kertoo, että pelasi ensimmäistä kertaa Full Tiltillä vasta kuluvan vuoden lokakuussa. Tätä [...]
“XBLINK” näyttää miten pelataan – 11 dollarista miljoonavoittoihin! | Pokerista kommentoi 27.12.2009 kello 10:58
[...] luulivat pelaajan jo olevan “Isildur1″, kunnes “XBLINK” päätti itse jakaa huikean joulutarinansa 2+2 [...]
Tom Dwan kuroo kuoppaansa kiinni hyvää tahtia | Pokerista kommentoi 28.12.2009 kello 23:39
[...] Isildur1 kunnolla turpaansa saanut Tom “durrrr” Dwan on maltillisesti pelannut joulukuussa [...]
“TheItalienStyle” teki maanantaina hyvän tilin IPokerilla – voittoa reilut 218,000 dollaria | Pokerista kommentoi 29.12.2009 kello 8:39
[...] “Isildur1″:in on uskottu alusta asti olevan sama henkilö kuin Ipokerin verkossa pelaava Viktor “Blom90″ Blom. Huhut kertovat myös, että Blom käyttää Ipokerilla myös toista nimimerkkiä, “TheItalienStyle”. [...]
Tony G aikoo steikata Isilduria high stakesiin | Pokerista kommentoi 29.12.2009 kello 14:32
[...] G kirjoittaa uusimmassa blogikirjoituksessaan mm. aikeistaan steikata kohupelaaja Isildur1:stä korkeiden panosten [...]
Hastingsille ja Antoniukselle jättivoitot joulukuussa – “Isildur1″ hävisi 3,5 miljoonaa! | Pokerista kommentoi 1.1.2010 kello 17:52
[...] kuukauden voitot tulivat yhdessä ainoassa kiistanalaisessa sessiossa ruotsalaista hurjapäätä “Isildur1″:ia [...]
Antoniukselle uskomattomat lähes yhdeksän miljoonaa dollaria voittoa nettipeleistä vuonna 2009! | Pokerista kommentoi 1.1.2010 kello 18:53
[...] -Jos et ole vielä lukenut “Isildur1″:in pelaajaesittelyä, niin löydät sen täältä! [...]
“Domcee” tienasi Ipokerilla $140k – Viktor Blomiksi huhuttu “TheItalienStyle” katkesi? | Pokerista kommentoi 2.1.2010 kello 7:42
[...] koko rollinsa Ipokerilla, joka ei siis tiedä hyvää, jos kyseessä on sama pelaaja kuin “Isildur1″ (teksti yhdeltä innokkaalta reilaajalta 2+2 [...]
Ilari Sahamies vuodestaan 2009: “Järkevämmällä pelillä olisin voinut voittaa seitsemän miljoonaa” | Pokerista kommentoi 6.1.2010 kello 8:30
[...] päivityksessään myös vuoden 2009 nettipeleistään, jotka menivät hyvin, paitsi joulukuussa. “Isildur1″ voitti Ilarilta 2,2 miljoonaa ja muut pelaajat myös [...]
David Oppenheim kuittaili Cole Southille | Pokerista kommentoi 6.1.2010 kello 13:21
[...] -pelit ovat olleet melko hiljaisia siitä lähtien, kun Team Cardrunners voitti ruotsalaisen “Isildur1″:in rahat. Pelejä on nähty vain harvakseltaan $50/$100 – $100/$200 PLO -pöydissä ja isoissa [...]
Andrew “Browndog19″ Brownille nyt vuorostaan voittoa lähes $300k | Pokerista kommentoi 11.1.2010 kello 9:49
[...] hiljaista siis pitää vieläkin, jos verrataan “Isildur1″ -aikaan, toivon mukaan ruotsalainen ei ole lyönyt vielä hanskoja [...]
FullFlush tilittää: “Olen yhtä hyvä kuin Isildur” | Pokerista kommentoi 13.1.2010 kello 2:44
[...] Isildur1 vs. Hastings/Townsend -tapahtumaan Schwartz kommentoi että Isildur1:lla ei juuri ole valittamista kyseisestä episodista. Tottakai Townsend ja Hastings puhuvat käsistään jälkeenpäin eikä sille mitään voi. Schwartz on luottavainen että Isildur1 tulee vielä takaisin. [...]
Cole South, Ilari “Ziigmund” Sahamies ja “Urindanger” kirivät Hansenia hyvää vauhtia | Pokerista kommentoi 22.1.2010 kello 7:39
[...] Isildur1:ia sen sijaan ei ole linjoilla näkynyt enää pitkään aikaan, toivon mukaan ruotsalainen yrittää vielä joskus uusia nousuja. [...]
Jani Vilmunen kertoi mielipiteensä “Isildur1″:sta | Pokerista kommentoi 24.1.2010 kello 7:34
[...] Alla Vilmusen varsin sekava chätti-logi, jossa hän kertoo mm. mielipiteensä “Isildur1″:sta: [...]
“Isildur1″ palasi Full Tilt Pokerille – hävisi 10 dollaria | Pokerista kommentoi 26.1.2010 kello 17:02
[...] on odotellut innolla milloin jo legendan maineen nettipokeriyhteisössä omaava “Isildur1″ palaisi Full Tilt [...]
Neljä pelaajaa yltänyt Full Tilt Pokerilla tammikuussa jo miljoonavoittoihin – Sahamies voitolla 1,6 miljoonaa! | Pokerista kommentoi 28.1.2010 kello 17:49
[...] marraskuu ja joulukuu olivat ennennäkemättömiä nettipokerin historiassa, valtaosin ruotsalainen “Isildur1″:in vuoksi. Tammikuussa ruotsalaista ei ole Full Tiltin isoissa peleissä enää näkynyt, mutta [...]
Peräti 5 miljoonavoittajaa tammikuun highstakes -peleissä! | Pokerista kommentoi 1.2.2010 kello 12:02
[...] vuosi 2010 lähti nettipelien osalta todella värikkäästi liikkeelle. Vaikka Isildur1 on pysynyt isoista pöydistä poissa, on actionia silti riittänyt yllin [...]
“Isildur1″ grindaa täyttä häkää – hyppää reilille! | Pokerista kommentoi 4.2.2010 kello 9:16
[...] “Isildur1″ on tehnyt paluun Full Tilt Pokerille, mutta toistaiseksi vain $25/$50 -tasolle. Parhaillaan ruotsalainen pelaa seitsemää $25/$50 NL Hold’em heads-up -pöytää venäläistä “K0STYA_Spb” vastaan. [...]
“Isildur1″:in pelit eivät suju – pelasi tällä kertaa “durrrria” vastaan | Pokerista kommentoi 9.2.2010 kello 6:34
[...] “durrrr” Dwan ja “Isildur1″ pelasivat maanantain ja tiistain välisenä yönä Full Tilt Pokerilla lyhyen heads-up matsin. [...]
“durrrr”:in yhteenveto vuodesta 2009 – kertoo mm. “Isildur1″:sta ja WSOP:n aikaan pelatuista hurjista käteispeleistä | Pokerista kommentoi 9.2.2010 kello 9:24
[...] Dwan oli vuoden alussa huolestunut, että actionia ei enää riitä hänelle ja siksi hän laittoi ilmoille muutaman haasteen. Pelejä kuitenkin riitti lopulta yllin kyllin pitkin vuotta ja loppuvuodesta pakan räjäytti “Isildur1″. [...]
Viktor Blom muuvailee 2009 WSOPE Main Eventissä – katso video! | Pokerista kommentoi 10.2.2010 kello 7:30
[...] huhut kertovat, että “Isildur1″ -nimimerkin takaa löytyy ruotsalainen Viktor Blom (kuvassa). Nyt Blom on myös tallentunut [...]
Jokohan pian alkaa tapahtua? – “Isildur1″ piipahti $300/$600 PLO -pöydässä | Pokerista kommentoi 14.2.2010 kello 9:31
[...] “Isildur1″ nähtiin lauantai-iltana jälleen sorvin ääressä Full Tilt Pokerilla, kun ruotsalainen pelasi kuutta pöytää $50/$100 ja $100/$200 No-Limit Hold’emia 1622 käden ajan pelaajaa “URnotINdanger2″ vastaan. [...]
“Isildur1″ palasi rytinällä highstakes -pöytiin – vastassa Bonomo ja Haxton! | Pokerista kommentoi 16.2.2010 kello 6:27
[...] “Isildur1″ on tehnyt viimeinkin kunnon comebackin Full Tilt Pokerille, ja ruotsalainen on pelannut paljon vauhdikkaita pelejä viimeisen 24h aikana. [...]
“Isildur1″ on tullut takaisin – yön pelien lopullinen saldo: +$690,205! | Pokerista kommentoi 16.2.2010 kello 7:32
[...] “Zeejustin” Bonomon ja ruotsalaisen “Isildur1″:in yhteenotto Full Tiltin $200/$400 NL Hold’em heads-up -pöydissä päättyikin lähes [...]
“Isildur1″ ei nuku – tule seuraamaan ruotsalaisen otteita! | Pokerista kommentoi 16.2.2010 kello 10:33
[...] “Isildur1″ taisi torkahtaa vain pariksi tunniksi, sillä ruotsalainen on jo takaisin Full Tilt Pokerin highstakes -pöydissä. Viime yönä voittoa tuli peräti lähes 700,000 dollaria, ja tätä kirjoittaessa ruotsalainen pelaa kolmea pöytää $200/$400 CAP Pot-Limit Omahaa. [...]
Reilaajien unelma: Ziigmund ja Isildur1 vääntämässä neljää heads up -pöytää Full Tiltillä | Pokerista kommentoi 16.2.2010 kello 19:23
[...] “Ziigmund” Sahamies ja ruotsalainen mysteeripelaaja Isildur1 vääntävät parahillaan (18.20) neljää heads up -pöytää ($100/$200) Full [...]
Dwan hermostui “Isildur1″:lle – lue chätti-logi | Pokerista kommentoi 17.2.2010 kello 6:31
[...] “durrrr” Dwan ja “Isildur1″ pelasivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Full Tilt Pokerilla $300/$600 PLO -pöydässä. [...]
“Isildur1″ tienasi kahdessa päivässä lähes 1,6 miljoonaa dollaria | Pokerista kommentoi 17.2.2010 kello 15:59
[...] on hellittänyt hetkeksi Full Tilt Pokerin highstakes -pöydissä sen jälkeen, kun ruotsalainen “Isildur1″ teki paluun ja pelasi lähes kaksi päivää yhteen [...]
“Isildur1″ otti takapakkia – hävisi reilut 900,000 dollaria | Pokerista kommentoi 18.2.2010 kello 8:01
[...] “Isildur1″ voitti kahdessa päivässä Full Tilt Pokerilla lähes 1,6 miljoonaa dollaria, mutta viime yönä [...]
Cole Southilla meni jo kolme miljoonaa dollaria rikki tämän vuoden voitoissaan | Pokerista kommentoi 19.2.2010 kello 7:46
[...] kiinnostavista nimistä Ilari “Ziigmund” Sahamies on hävinnyt vajaat $530k ja “Isildur1″ voittanut 565,000 [...]
Justin “ZeeJustin” Bonomo ruotsalaiselle “DrPill”:lle: “Kaikki tietävät, että sinä ja “Isildur1″ jaatte tilejänne” | Pokerista kommentoi 19.2.2010 kello 9:23
[...] väitti, että ruotsalaiset kaverukset “DrPill” ja “Isildur1″ jakavat tilejään. “DrPill” kiisti tämän pikaisesti, ja väitti vuorostaan Isaac [...]
Ilari Sahamies tyrmäsi Brian Hastingsin – miljoona pöydässä ja voittoa lähes $722k! | Pokerista kommentoi 21.2.2010 kello 7:12
[...] olevasta chätti-logista voi päätellä, lisää pelejä voi olla luvassa. Toivon mukaan myös “Isildur1″ palaa pian linjoille, ruotsalainen ei ole pelannut hurjia sessiota sen jälkeen, kun hän hävisi [...]
Ilari Sahamiehelle “uppia” maanantaina yli $600k – Isildur1 kuoppasi +$300k | Pokerista kommentoi 23.2.2010 kello 20:49
[...] Isildur1 teki eilen paluun Full Tiltin korkeiden panosten peleihin, jotka eivät sujuneet kuitenkaan [...]
Justin “ZeeJustin” Bonomo sai “Isildur1″:in hermostumaan ohivedoillaan | Pokerista kommentoi 26.2.2010 kello 12:41
[...] “ZeeJustin” Bonomo ja ruotsalainen “Isildur1″ ottivat viime yönä jälleen kerran yhteen Full Tilt Pokerilla, ja pelinä oli $100/$200 No-Limit [...]
Sami “LarsLuzak” Kelopuro ja “Isildur1″ linjoilla – Kelopuro voitolla jo $305k! | Pokerista kommentoi 26.2.2010 kello 21:07
[...] on voitolla viimeisen 24h ajalta hienot 305,000 dollaria! Kelopuro on pelannut mm. ruotsalaisia “Isildur1″:ia ja DrPill”:iä [...]
Sami “LarsLuzak” Kelopuro ja Patrik Antonius takoivat kunnon voitot | Pokerista kommentoi 27.2.2010 kello 9:44
[...] “DrPill” (-$311k) ja Ilari “Ziigmund” Sahamies (-$211k). Kohupelaaja “Isildur1″ on myös ollut linjoilla ja tienannut noin 100,000 [...]
Bluffmagazine.com: “Isildur1:in pelejä seurasi 300,000 railbirdiä” | Pokerista kommentoi 28.2.2010 kello 10:50
[...] on se, että kuinka monta ihmistä on seurannut Full Tiltillä ruotsalaisen hurjapään “Isildur1″:in [...]
Sami “LarsLuzak” Kelopuro hävisi voittojaan takaisin lähes 142,000 dollaria | Pokerista kommentoi 1.3.2010 kello 7:05
[...] on pelannut alkuvuodesta monia huippunimiä vastaan, vastassa on ollut mm. “Isildur1″, Tom “durrrr” Dwan ja Justin “ZeeJustin” [...]
“Isildur1″ tienasi lähes $117k | Pokerista kommentoi 4.3.2010 kello 7:00
[...] “Isildur1″ on tekemässä jälleen uutta nousua Full Tilt Pokerilla – viime yön $50/$100 ja $100/$200 [...]
David Benefield haastoi “Isildur1″:in | Pokerista kommentoi 4.3.2010 kello 14:49
[...] “Isildur1″ tienasi viime yönä 121,000 dollaria Full Tilt Pokerilla, ja ei mennyt kauan, kun ruotsalainen palasi pöytiin ja halusi lisää toimintaa. Haasteen otti vastaan David Benefield, ja pelinä oli aluksi kuusi pöytää $50/$100 Pot-Limit Omahaa. [...]
“Isildur1″ teki jälleen uudet nousut – kuluneen vuorokauden tienestit $516k! | Pokerista kommentoi 4.3.2010 kello 19:07
[...] “Isildur1″ on vienyt miljoonia Tom “durrrr” Dwanilta Full Tilt Pokerin highstakes -pöydissä, ja [...]
David Benefield ja “Isildur1″ pelasivat hurjan maratonsession | Pokerista kommentoi 5.3.2010 kello 9:24
[...] “Isildur1″ tunnetaan ylipitkistä sessioistaan, ja viime yönä nettisensaatio näpytteli hiirtä toden [...]
Isildur1 väänsi lähes 4000 jakoa häviten $229 496.10 | Pokerista kommentoi 6.3.2010 kello 20:01
[...] Isildur1 pelasi viimeisen vuorokauden (pe 5.30 – la 5.30 Suomen aikaa) aikana reilut 3900 jakoa Full Tiltin korkeiden panosten peleissä. Tällä kertaa pelit jäivät pakkasen puolelle: tulos -$229 496.10. [...]
Sahamies hävisi miljoonan “Isildur1″:lle! | Pokerista kommentoi 9.3.2010 kello 7:28
[...] tappio tuli ruotsalaista “Isildur1″:ia vastaan $300/$600 ja $500/$1000 PLO:ssa noin reilun tuhannnen käden [...]
Tom “durrrr” Dwan aloittanut maaliskuun vahvasti – voittoa reilut 1,7 miljoonaa dollaria | Pokerista kommentoi 9.3.2010 kello 16:52
[...] rinnalla hyvää voittoa maaliskuussa ovat tehneet kohupelaaja “Isildur1″ (+$1m) ja suomalaiset pelaajat “LokoIsBack” (+$530k) ja “SxMxF” [...]
“Isildur1″ voitti 1,4 miljoonaa PLO:ssa – nousi vuoden voittolistan kärkeen | Pokerista kommentoi 10.3.2010 kello 10:37
[...] “Isildur1″ on tullut jälleen kerran rytinällä takaisin Full Tilt Pokerin highstakes -peleihin. Viimeisen 24h aikana ruotsalainen on tienannut huikeat 1,4 miljoonaa dollaria PLO -peleistään! [...]
Phil Galfond runnasi alle odotusten – voitti $1,6 miljoonaa! | Pokerista kommentoi 12.3.2010 kello 13:39
[...] “OMGClayAiken” Galfond kertoo uusimmassa blogipäivityksessään heads up -sessiosta Isilur1 vastaan. Galfond kertoo päivän olleen hänen pokeriuransa voitokkain, tuottoa tuli yli $1,6 [...]
Sami Kelopuro loisti heads upissa | Pokerista kommentoi 14.3.2010 kello 19:33
[...] Kelopuro kohtasi heads upissa sekä “Isildur1“, että “jungleman12″. Isildur1 vastaan Kelopuro hallitsi tapahtumia nyhtäen [...]
Hurjaa PLO -actionia Full Tiltillä | Pokerista kommentoi 15.3.2010 kello 4:06
[...] Isildur1 Di “Urindanger” Dang Patrik Antonius Sami “LarsLuzak” Kelopuro Tom “durrrr” Dwan Brian Townsend Phil “OMGClayAiken” Galfond Ilari Sahamies Theo “THEDONKEYNO1″ Jorgensen [...]
Tom Dwanille lähes $1,4 miljoonan voittoviikko | Pokerista kommentoi 17.3.2010 kello 2:53
[...] Isildur1 on pitänyt muut pelaajat kiireisinä ja highstakesdb.com kirjasi hänelle lähes 34000 pelattua kättä koko viikon aikana. Voittoa tuli $595k ja pahiten ruotsalaisen jyrän alle jäi Cole South ja “PostflopAction”. [...]
“URnotINdanger2″ voitti 130,000 dollaria Sami Kelopurolta | Pokerista kommentoi 18.3.2010 kello 11:04
[...] Tilt Pokerin highstakes -pelit ovat rauhoittuneet hieman, kun “Isildur1″ on hävinnyt taas miljoonansa. Eilen kuitenkin nähtiin suomalaisittain kiinnostavaa peliä, kun [...]
Huck Seed seuraa mieluummin Isildur1:sen pelejä kuin WSOP:ta | Pokerista kommentoi 20.3.2010 kello 10:05
[...] Huck Seed vieraili Card Playerin The Scoopissa, missä hän kertoo mm. kiinnostuksestaan Idilsur1:sen ja Tom “durrrr” Dwanin viime syksyistä pokerisaagaa [...]
Poker2Nite: Aiheena mm. Isildur1 ja studiovieraana turnausemäntä Joanna Krupa | Pokerista kommentoi 20.3.2010 kello 14:25
[...] ajankohtaisohjelma Poker2Niten uusimmassa jaksossa keskusteluaiheena on mm. Isildur1 ja WSOP:n Tournament of the [...]
Isildur1 tulee Lontooseen pelaamaan tv-pokeria? | Pokerista kommentoi 24.3.2010 kello 17:55
[...] pro-pelaaja Tony G heitti ruotsalaiselle mysteeripelaaja Isildur1:selle mielenkiintoisen haasteen: “Tule Lontooseen pelaamaan [...]
Cole South hävinnyt yli 3 miljoonaa dollaria maaliskuun aikana | Pokerista kommentoi 25.3.2010 kello 19:30
[...] PLO varianssista. Myös muutaman vastuksen kanssa South voisi olla tarkempana. Kuun alkupuolella Isildur1 nyhti Southilta suuria summia PLO heads upissa. Nyt Isildur1 osan on ottanut [...]
“Isildur1″:in villi vuosi tähän mennessä – pystyykö hän vielä nousemaan? | Pokerista kommentoi 30.3.2010 kello 9:49
[...] “Isildur1“:in Full Tilt Pokerin pelikassa on jälleen kerran pohjalukemissa, viime yönä ruotsalainen yritti uusia nousuja $50/$100 PLO:ssa, mutta ei onnistunut, vaan hävisi lopulta noin 27,000 dollaria. [...]
Phil Galfond haastattelussa hänen voitettua $1,6 miljoonaa | Pokerista kommentoi 30.3.2010 kello 14:50
[...] Galfond voitti jonkin aikaa sitten peräti $1,6 miljoonaa heads up -sessiossa Isildur1 vastaan. Highstakesdb.com pääsi haastattelemaan pian matsin jälkeen [...]
“LuckyJimm” lähti etsimään “Isildur1″:ia Ruotsista | Pokerista kommentoi 31.3.2010 kello 9:15
[...] “Isildur1″, onko hän ruotsalainen Viktor Blom (kuvassa)? Tämä kysymys on ollut ilmassa heti siitä lähtien, kun “Isildur1″ istahti Full Tilt Pokerin highstakes -pöytiin. [...]
“durrrr” tienasi maaliskuun highstakes -peleissä eniten – voittoa lähes $3,3M! | Pokerista kommentoi 1.4.2010 kello 15:57
[...] “Isildur1″ päätyi vuorostaan monien seikkailujensa jälkeen suunnilleen omilleen peleistään, ja pelasi [...]
Cole Southin huhtikuu alkoi myös huonosti, “Isildur1″ nähtiin $200/$400 Cap PLO -pöydissä | Pokerista kommentoi 2.4.2010 kello 7:04
[...] “Isildur1″ piipahti linjoilla ja pelasi $200/$400 Cap Pot-Limit Omahaa. Onnetar ei ollut taaskaan ruotsalaisen [...]
Isildur1 jättäytyy PartyPokerin käteispelistä | Pokerista kommentoi 10.4.2010 kello 22:40
[...] nettiharja Isildur1 aikoo edelleen pysyä nimettömänä, ainakin mitä tulee hänen TV-esiintymisiin. Isildur1 oli [...]
Isildur1 pyörähti pöydässä: seitsemän jakoa ja -$32.000 | Pokerista kommentoi 11.4.2010 kello 10:59
[...] Isildur1:sen omppupelit korkeiden panosten peleissä eivät ota sujuakseen. Viimeksi toissayönä kaveri [...]
PartyPokerin “ingsoni” on Isildur1? | Pokerista kommentoi 13.4.2010 kello 8:45
[...] “Isildur1″ ei ole taas hetkeen pelaillut miljoonasessioita Full Tilt Pokerilla, mitä ilmeisimmin ruotsalainen grindaileekin tällä hetkellä uutta rollia, mutta millä saitilla? [...]
“durrrr” ja Patrik Antonius aloittaneet huhtikuun vahvasti | Pokerista kommentoi 14.4.2010 kello 7:38
[...] mukaan huhtikuun pelit piristyvät pian, ja näemme myös “Isildur1″:in taas pöydissä. Ruotsalainen on pelannut huhtikuussa toistaiseksi reilut 3800 kättä, ja on [...]
Isildur1 sankarin roolissa – katso huikea video | Pokerista kommentoi 15.4.2010 kello 14:57
[...] Blomiksi (kuvassa) huhuttua “Isildur1″:ia ei ole hetkeen näkynyt pelaamassa miljoonista Full Tilt Pokerilla, mutta ei ruotsalaisen [...]
Tom “durrrr” Dwan sai oman avatarinsa Full Tilt Pokerilla | Pokerista kommentoi 19.4.2010 kello 13:21
[...] on todellakin avatarinsa ansainnut – viime vuoden lopulla miljoonia “Isildur1″:lle hävinnyt amerikkalainen on tehnyt tänä vuonna uskomattomat nousut, ja on voitolla vuoden [...]
Missä luuhaa “Isildur1″, osallistuuko hän EPT Monte Carloon? | Pokerista kommentoi 25.4.2010 kello 7:46
[...] “Isildur1″ on pysytellyt pöydistä poissa jo melkein kuukauden päivät, ja tämän huomaa Full Tilt Pokerin highstakes -peleissä. Missä ruotsalainen siis luuhaa? [...]
Patrik Antonius antoi lähes tunnin mittaisen videohaastattelun Pokertube.comille | Pokerista kommentoi 27.4.2010 kello 18:14
[...] Haastattelussa Antonius puhuu mm. oman kehon kuuntelemisesta, Ilari Sahamiehen lapsellisesta käytöksestä pelipöydissä ja “Isildur1“:sta. [...]
Barry Greenstein kertoo pelanneensa “Isildur1″:ia vastaan livenä | Pokerista kommentoi 29.4.2010 kello 9:59
[...] Poketube.com jatkaa kiinnostavia haastattelujaan EPT Monte Carlossa, ja tällä kertaa Team PokerStars Pro Barry Greenstein istahtaa tuoliin. Aiheina on jälleen koko joukko kiinnostavia aiheita, kuten “Isildur1“. [...]
EPT Monte Carlo: Sami Kelopuro tippui pääturnauksesta, Viktor Blom johtaa highroller -turnausta | Pokerista kommentoi 29.4.2010 kello 22:08
[...] aikaa myös 25,000 euron sisäänoston highroller -turnaus, jota johtaa tätä kirjoittaessa “Isildur1ksi” huhuttu Viktor [...]
“Isildur1″ palasi Full Tilt Pokerin highstakes -pöytiin | Pokerista kommentoi 5.5.2010 kello 8:21
[...] “Isildur1″ teki viime yönä vihdoinkin paluun Full Tilt Pokerin highstakes -peleihin, ja jäi peleistään tällä kertaa myös voitolle, noin 25,000 dollaria. [...]
“Isildur1″ ei päässyt taaskaan alkua pidemmälle – Sahamies pitää taukoa pokerista? | Pokerista kommentoi 6.5.2010 kello 9:13
[...] saa vielä odotella tovin, ennen kuin “Isildur1″ nähdään jälleen pelaamassa miljoonista. “Isildur1″:in uusin yritys nousta huipulle [...]
Gus Hansenille hyvä voittopäivä – siirtyi takaisin kuukauden voittolistan kärkeen | Pokerista kommentoi 12.5.2010 kello 8:55
[...] kaipaisivat nyt kovasti “Isildur1″:ia, toivotaankin että ruotsalainen on pian takaisin pöydissä. [...]
Ruotsin oma “durrrr” Challenge oli tapahtua “Isildur1″:in ja “Nebuchadin” kesken | Pokerista kommentoi 12.5.2010 kello 20:23
[...] oli puhunut haasteesta aluksi ruotsalaiselle nettiharjalle – “Isildur1“:lle (jonka oikean nimen Shah pitää visusti omassa tiedossaan), ja hän oli valmis [...]
Jens “Ingenious89″ Kyllönen kasvatti yli $100K stackin FTP:in $25/$50 PLO -pöydässä | Pokerista kommentoi 17.5.2010 kello 16:04
[...] pelaamassa suurempia pelejä. Uutta verta tarvittaisiin nosebleed-peleihin kovasti, sillä “Isildur1iakaan” ei ole nähty [...]
Torstain huumoripläjäys – Mitä kuuluu Isildur1:selle? -Video | Pokerista kommentoi 20.5.2010 kello 7:53
[...] on varmaan ihmetellyt, mitä kuuluu ruotsalaiselle kohupelaaja Isildur1:selle? Toisen maailmansodan aikoja kuvaavan videon re-editointi hälventää nämä ihmettelelyt, [...]
Lisää kuvia Viktor Blomista | Pokerista kommentoi 26.5.2010 kello 10:44
[...] kuun alussa kuvista, joissa “esiteltiin” Isildur1ksi huhutun Viktor Blomin kämppää. Nyt kuvia on ilmestynyt pari lisää, ja täytyy ihmetellä, [...]
Guess Who’s Back? Isildur1! | Pokerista kommentoi 28.5.2010 kello 19:47
[...] viime aikoina melko pahasti, mutta ehkäpä tähän tulee nyt muutos, sillä ruotsalainen “Isildur1″ teki juuri äsken paluun [...]
“Isildur1 ja “URnotINdanger2″ pelasivat pitkän maratonsession | Pokerista kommentoi 31.5.2010 kello 8:10
[...] “Isildur1″ jatkaa pelejään Full Tilt Pokerilla, ja varhain maanantaina vastassa oli “URnotINdanger2″. Kaksikko pelasi aluksi $50/$100 NL Hold’emia, mutta peli vaihdettiin lopulta $50/$100 Pot-Limit Omahaan. [...]
“Isildur1″ paukutti viime yön peleissä tuloksensa plussalle | Pokerista kommentoi 1.6.2010 kello 9:22
[...] “Isildur1″ näyttää pääsevän pikkuhiljaa takaisin tuttuun pelirytmiinsä Full Tilt Pokerilla. Viime yönä vastassa olivat mm. David Benefield $100/$200 PLO:ssa, ja Di “Urindanger” Dang $50/$100 PLO:ssa. [...]
“jungleman12″ ja Jared “harrington25″ Bleznick miljoonavoittoihin toukokuussa | Pokerista kommentoi 2.6.2010 kello 12:55
[...] “Isildur1″ teki kuukauden aikana noin 200,000 dollarin [...]
“Isildur1″:lla huono päivä – lähes 170,000 dollaria tappiota | Pokerista kommentoi 3.6.2010 kello 12:19
[...] “Isildur1” otti viime yön peleissä jälleen pari askelta taaksepäin, ja tappiota tuli lähes 170,000 [...]
“Isildur1″ ja “URnotINdanger2″ $200/$400 NL Hold’emissa NYT – tule seuraamaan | Pokerista kommentoi 4.6.2010 kello 8:23
[...] “Isildur1″:in paluusta Full Tilt Pokerille on kulunut nyt noin viikko, ja mysteeripelaaja on pelannut tänä [...]
Hiljainen highstakes -viikko takana, Isildur1 suurin voittaja. | Pokerista kommentoi 7.6.2010 kello 19:21
[...] WSOP:n tiedettiin hidastavan netin highstakes -pelejä ja näin juuri kävikin Full Tiltillä. Toimintaa toi pöytiin oikeastaan vain Isildur1. [...]
“Isildur1″ kasvattaa pelikassaansa Ipokerilla nimimerkillä “No_09″? | Pokerista kommentoi 8.6.2010 kello 10:36
[...] Blomiksi huhuttu “Isildur1” on jälleen uusien huhujen kohteena. Tällä kertaa pikkulinnut kertovat, että ruotsalainen [...]
“ChipUniter” kokeilee vesiään PokerStarsin highstakes -pöydissä | Pokerista kommentoi 10.6.2010 kello 9:17
[...] Tilt Pokerin highstakes -pelit ovat tällä hetkellä lähes kuolleita, “Isildur1” saattaa piipahtaa välillä pelaamassa käden jos toisenkin, mutta ruotsalaisen pelit [...]
Isildur1ksi huhuttu NO_09: “Olen lifetiltissä” | Pokerista kommentoi 14.6.2010 kello 8:04
[...] Ipokerin highstakes -pöydissä pelaava “NO_09″ vaikuttaisi vahvasti olevan saman pelaaja kuin Full Tilt Pokerin mysteeripelaaja “Isildur1“. [...]
Isildur1 ja Ziigmund vaihtelivat tasoja ja rahoja | Pokerista kommentoi 15.6.2010 kello 1:07
[...] Tiltillä nähtiin pitkästä aikaa odotettu heads up -mittelö, kun kohuttu Isildur1 otti yhteen Ilari “Ziigmund” Sahamiehen kanssa. Heads up aloitettiin $100/$200 [...]
Isildur1 siirtyi tilttisessionsa jälkeen päästelemään höyryjä Ipokerille | Pokerista kommentoi 15.6.2010 kello 9:21
[...] “Isildur1“:in uusin täsmäisku Full Tilt Pokerin highstakes -peleihin päättyi hyvän alun jälkeen lopulta kuitenkin tappioihin. Ruotsalainen oli eilisissä peleissä yhdessä vaiheessa jo yli 400,000 dollaria voitolla, mutta alamäki alkoi, ja viimeisen 24 tunnin ajalta tappiot näyttävät nyt peräti 200,000 dollaria. [...]
Ziigmund montuttanut mm-kisa vetoihin jo 400k | Pokerista kommentoi 16.6.2010 kello 16:08
[...] ole jaksanut jauhaa kuin pari kertaa viimeisen kuukauden aikana. Toissapäivänä Sahamies kohtasi Isildur1 heads up -matsissa ja vaikka jossain vaiheessa tappiot olivat isot, nousi Sahamies lopulta $150k [...]
Sahamies kirii Antoniusta hyvää vauhtia, “Isildur1″:in tappioputki jatkuu | Pokerista kommentoi 24.6.2010 kello 9:57
[...] Full Tilt Pokerin kesäkuun highstakes -pelit ovat olleet kaikkea muuta paitsi vauhdikkaita. Kulunut viikko antaa kuitenkin toiveita pelien piristymisestä, ja pöydissä on nähty pelaajia kuten Ilari “Ziigmund” Sahamies, Cole South, Tom “durrrr” Dwan ja “Isildur1″. [...]
Antonius oli kesäkuun high stakes -kunkku – Isildur1 montutti $200K | Pokerista kommentoi 3.7.2010 kello 7:52
[...] – $-266.670 – 37 – 2868 Joel “Odonkor1″ Nordqvist – $-234.989 – 4 – 2214 Isildur1 – $-206.472 – 118 – 28014 POKERBLUFFS – $-144.461 – 16 – 2429 Phil “OMGClayAiken” [...]
“martonas” teki paluun pöytiin – onko luvassa jälleen huikeaa toimintaa? | Pokerista kommentoi 1.8.2010 kello 20:44
[...] tarina on siis hyvin samanlainen, kuin “Isildur1:in“, ja pelaajien onkin monesti huhuttu olevan yksi ja sama henkilö. Toisten huhujen mukaan [...]
Danny “NEEKIMAK” Neese väittää “Isildur1″:in pelaavan nykyään PartyPokerilla nimimerkillä “thegreekie” | Pokerista kommentoi 14.8.2010 kello 19:30
[...] “Isildur1sta” ei ole kuulunut hetkeen mitään, mutta nyt tanskalainen highstakes pelaaja Danny [...]
Isildur1 vaihtoi nimimerkkiään? | Pokerista kommentoi 24.8.2010 kello 22:06
[...] “Isildur1” katosi Full Tilt Pokerin highstakes -pöydistä pari kuukautta sitten, ja moni mietti että [...]
“cadillac1944″ teki lopulta lähes 600,000 dollarin tappiot – Dwanille $529K potti | Pokerista kommentoi 29.8.2010 kello 9:17
[...] tarjosi kunnon toimintaa pitkästä aikaa, ja yhtä suuria pelejä nähtiin viimeksi, kun “Isildur1:lla” oli vielä pelikassaa millä [...]
Pokermagazine.se: “Isildur1 odotteli peliseuraa $500/$1000 PLO:ssa” | Pokerista kommentoi 6.9.2010 kello 21:09
[...] uutisoi, että legendaarinen “Isildur1” olisi odotellut tänään aamulla peliseuraa Full Tilt Pokerilla $500/$1000 PLO:ssa, mutta [...]
“Isildur1″ havaittu PokerStarsin isoista pöydistä? | Pokerista kommentoi 10.9.2010 kello 1:10
[...] mystisen “Isildur1″ suhteen jatkuvat edelleen kuumina pokerimaailmassa. Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin Isildur1 [...]
Jungleman12 antoi haastattelut CardPlayerille ja Washingtonian Mazazinelle | Pokerista kommentoi 13.9.2010 kello 10:50
[...] uran suurin takaisku toistaiseksi tuli vuorostaan viime joulukuussa legendaarista “Isildur1“:stä vastaan. Tuolloin ruotsalainen nettisensaatio voitti amerikkalaiselta lähes [...]
Isildur1:ksi epäilty “Grolongo” istui PokerStarsin pöydissä | Pokerista kommentoi 16.9.2010 kello 8:06
[...] Blomia pidetään yleisesti vahvimpana ehdokkaana mystisen “Isildur1” -nimimerkin takana istuvaksi pelaajaksi. PokerStarsin puolella Isildur1:n alter egona [...]
Daniel Negreanu arvostelee viihdyttävimmät nuoret pelaajat | Pokerista kommentoi 21.9.2010 kello 16:04
[...] Viktor Blom Negreanun listan sijalta kolme löytyy Viktor Blom, eli epäsuorasti “Isildur1″. Negreanulla itsellään ei ole kokemusta ruotsalaisen pelitiedoista, mutta luotettavat lähteet [...]
Viktor Blom hyvissä asemissa jahtaamassa WSOPE Main Eventin voittoa – myös Sointula jatkaa | Pokerista kommentoi 27.9.2010 kello 7:52
[...] pelaaja on ollut Viktor Blom, joka on saanut jopa enemmän huomiota kuin itse Phil Ivey. “Isildur1:ksi” huhuttu ruotsalainen ei ole silti antanut vieläkään yhtään ainutta [...]
Video: Viktor Blom kieltäytyy haastattelusta pudottuaan WSOP Europen pääturnauksesta | Pokerista kommentoi 29.9.2010 kello 8:28
[...] “Isildur1ksi” lukuisia kertoja huhuttu Viktor Blom sijoittui WSOPE Main Eventissä lopulta sijalle 16. tienaten reilut 33,000 puntaa. Turnauksen jälkeen tuotantotiimi yritti saada ruotsalaiselta kovasti haastattelua, siinä kuitenkaan onnistumatta. [...]
Isildur1 palasi vihdoin Full Tiltille | Pokerista kommentoi 30.9.2010 kello 13:39
[...] reilaajan odotus palkittiin torstai aamupäivällä Suomen aikaa, kun “Isildur1″ nähtiin jälleen Full Tiltillä. Isildur1 otti yhteen maamiehensä “slipped away” [...]
Tom Dwan ja Isildur1 mittelevät parhaillaan Full Tiltillä! | Pokerista kommentoi 4.10.2010 kello 21:05
[...] kovimmat nimet heads upiin. Monesti vieläpä samaan aikaan. Yksi pelaaja joka koviten sai tuta Isildur1 taidot, oli Tom “durrrr” [...]
Skjervoylle jättitili syyskuussa, Dwan aloittanut lokakuun vahvasti | Pokerista kommentoi 5.10.2010 kello 16:24
[...] on myös “Isildur1“:in paluu pöytiin lokakuussa – paluu on tosin toistaiseksi ollut tappiollinen, kun [...]
Viktor Blom 2+2 foorumin kuvanmuokkaajien käsittelyssä – katso kuvat | Pokerista kommentoi 6.10.2010 kello 14:40
[...] “Isildur1ksi” jo ties monetta kertaa tituleerattu Viktor Blom pelasi tänä vuonna Lontoossa aktiivisesti [...]
Sahamies dominoi $2K/$4K Omaha H/L -pelejä – “durrrr” ja “Isildur1″ tekivät tappiota | Pokerista kommentoi 7.10.2010 kello 8:46
[...] “Isildur1” piipahti pöydissä ja hävisi jälleen, ruotsalaisen lokakuu on nyt jo lähes 200,000 [...]
“durrrr” jatkaa lokakuun voittolistan kärjessä – Hansen tappiolla jo $1,5M | Pokerista kommentoi 11.10.2010 kello 8:13
[...] ovat ”’WastedPotential” (-$455K), “cadillac1944″ (-$298K) ja “Isildur1” [...]
Sohello “Bank The Man” Shah väittää: “Isildur1 tehnyt sponsorisopimuksen pokerisivuston kanssa” | Pokerista kommentoi 15.10.2010 kello 14:55
[...] Sohello “Bank The Man” Shah väittää tuoreessa blogissaan, että legendaarinen “Isildur1” olisi tehnyt sponsorisopimuksen jonkin pokerisivuston [...]
“Isildur1″ yritti jälleen uutta nousua – siinä kuitenkaan onnistumatta | Pokerista kommentoi 29.10.2010 kello 14:05
[...] ”Isildur1” ei ole onnistunut tekemään Full Tilt Pokerilla kunnon nousuja sitten maaliskuun, jolloin hän pelasi mm. hurjan session Phil Galfondia vastaan. Myös tänään ruotsalainen istahti pöytiin ja yritti uusia nousuja, siinä kuitenkaan onnistumatta. [...]
Scott “URnotINdanger2″ Palmer aloittanut marraskuun vahvasti – Sahamiehen tappioputki jatkuu | Pokerista kommentoi 6.11.2010 kello 19:46
[...] Full Tilt Pokerilla tänä vuonna läheskään yhtä huikeasti kuin viime vuonna, kun “Isildur1” asteli pöytiin ja tykitteli ennätykset uusiksi. Pelejä on kuitenkin nähty, ja [...]
Tom “durrrr” Dwan lähes miljoonan euron montussa Macaon hurjassa HU-käteismatsissa | Pokerista kommentoi 18.11.2010 kello 15:02
[...] ja lyövänsä “överi-lyöntejä” erään ruotsalaisen nettiharjan, “Isildur1“:sen [...]
Ruotsin nettipokerin mestaruus meni Viktor Blomin veljelle Sebastian Blomille | Pokerista kommentoi 21.11.2010 kello 9:58
[...] Viktor “Isildur1” Blomin veli, Sebastian Blom (kuvassa), voitti eilen päättyneen Ruotsin nettipokerin [...]
“cadillac1944″ pyyhkii pöytää vastustajillaan – “DrugsOrMe” teki $700K tappiot tunnissa | Pokerista kommentoi 1.12.2010 kello 20:55
[...] mahan täydeltä ja tätä menoa pelit alkavat jo nousta samalle tasolle, kuin legendaarisen “Isildur1“:in [...]
Viktor Blom muutti pois Ruotsista? | Pokerista kommentoi 4.12.2010 kello 18:02
[...] uutisoi huhusta, jonka mukaan “Isildur1ksi” huhuttu Viktor Blom olisi muuttanut pois [...]
Isildur1 PokerStarsin talliin! | Pokerista kommentoi 7.12.2010 kello 18:19
[...] Isildur1:in mahdollisesta sponsorisopimuksesta osoittautuvat tänään todeksi, kun PokerStars julkisti [...]
HighstakesDB aloittaa PokerStarsin isojen käteispelien seuraamisen | Pokerista kommentoi 7.12.2010 kello 20:51
[...] pamautti tänään ilmoille vuoden pokeriuutisen, kun se kertoi tehneensä sponsorisopimuksen Isildur1:in kanssa. Pian saamme myös tietää tarkkoja tuloksia ruotsalaisen peleistä sivustolla, sillä [...]
“Isildur1″ vauhdissa PokerStarsilla – kerännyt $25/$50 PLO -pöytiin jo lähes $450K | Pokerista kommentoi 9.12.2010 kello 9:39
[...] “Isildur1” on aloittanut sponsorisopimuksensa myötä pelit PokerStarsilla erittäin vauhdikkaasti, ja parasta aikaa ruotsalainen pelaa kuutta pöytää $25/$50 Pot-Limit Omahaa. [...]
“Isildur1″ poistui PokerStarsin $25/$50 PLO -pöydistä lopulta noin puolen miljoonan kera | Pokerista kommentoi 9.12.2010 kello 14:43
[...] PokerStars Pro Isildur1 päätti juuri hetki sitten noin 14 tuntisen maratonsessionsa PokerStarsilla. Hän pelasi lähes [...]
Dwan hyvässä vireessä joulukuussa – “cadillac1944″ ja Patrik Antonius toistaiseksi suurimmat häviäjät | Pokerista kommentoi 9.12.2010 kello 15:42
[...] huomio on kiinnittinyt PokerStarsin highstakes -pöytiin, kun sivusto teki legendaarisen “Isildur1:in” kanssa sponsorisopimuksen. On highstakes pelejä kuitenkin nähty Full Tilt [...]
Phil Galfond voitti $300,000 “Isildur1″:lta PokerStarsin $100/$200 PLO -pöydissä | Pokerista kommentoi 10.12.2010 kello 17:13
[...] Galfondin tulokset legendaarista “Isildur1:ia” vastaan ovat vakuuttavaa luettavaa. Maaliskuussa mies voitti Full Tilt Pokerilla 1,6 [...]
“Isildur1″:in alamäki PokerStarsilla jatkuu | Pokerista kommentoi 13.12.2010 kello 16:30
[...] pelit PokerStarsilla näyttävät siis menevän samaa rataa kuin aikoinaan Full Tilt Pokerilla – ensin tehdään isot voitot ja sen jälkeen kaikki survotaan takaisin. Tasot ovat vain [...]
“Isildur1″:in ja Isaac Haxtonin kommentit ennen sunnuntaista SuperStar Showdownia | Pokerista kommentoi 16.12.2010 kello 11:00
[...] tiistaina, että “Isildur1” pelaa ensimmäisen SuperStars Showdowninsa PokerStarsilla Isaac Haxtonia vastaan. Nyt [...]
Jani “kiiski” Vilmusen onni kääntyi PokerStarsin $25/$50 PLO -pöydissä – hävisi yli 100,000 dollaria | Pokerista kommentoi 27.12.2010 kello 10:29
[...] $25/$50 PLO -pöydissä tapahtuu myös parasta aikaa – “Isildur1” pelaa kolmea pöytää ja on voitolla jo yli 50,000 [...]
“luckexpress” voitokkaana myös Full Tilt Pokerilla – “Isildur1″:lle myös hyvät voitot PokerStarsilla | Pokerista kommentoi 27.12.2010 kello 18:34
[...] ruotsalainen “Isildur1” aloitti vuoden viimeisen viikon mainiosti pöydissä ja voitti PokerStarsilla pelaamistaan [...]
Tony G ja “Isildur1″ kävivät lämmittelemässä ennen illan matsiaan | Pokerista kommentoi 2.1.2011 kello 13:27
[...] “Isildur1” ja Tony G pelaavat tänään PokerStarsilla klo 23:00 alkaen SuperStar Showdownin. Matsin voittaja voi tienata jopa 150,000 dollaria, sillä molemmat ovat varanneet haastematsia varten $150K. [...]
“Isildur1″ päihitti Tony G:n ja voitti $44,820 | Pokerista kommentoi 3.1.2011 kello 9:27
[...] “Isildur1” päätyi voittamaan toisen Superstar Showdowninsa Tony G:tä vastaan varhain maanataina, ja mysteeripelaaja onnistui tekemään moottoriturpaa vastaan tarkalleen $44,820 voitot. [...]
Viktor Blom saapui myöhässä $100k PCA -turnaukseen | Pokerista kommentoi 6.1.2011 kello 23:06
[...] PokerStarsilla turnaukseen. Lopulta kun turnaus alkoi Suomen aikaa torstai-iltana, ei Isildur1 huhuttua Viktor Blomia näkynyt missään. Reilu tunti turnauksen alkamisen jälkeen Blom kuitenkin [...]
PokerStars paljasti Isildur1 henkilöllisyyden | Pokerista kommentoi 9.1.2011 kello 2:57
[...] Isildur1 tarinasta voi lukea lisää pokeristan Isildur1 henkilökuvasta. [...]
Ruotsin verottaja viemässä Viktor “Isildur1″ Blomilta miljoonia? | Pokerista kommentoi 14.1.2011 kello 18:47
[...] henkilöllisyytensä nimimerkin Isildur1 takaa paljastanut Viktor Blom on joutunut Ruotsin verottajan kynsiin. Ruotsalaisen uutissivuston [...]
PCA: $25k Highroller -turnauksen voittajalle luvassa miljoonan dollarin ykköspalkinto | Pokerista kommentoi 15.1.2011 kello 4:42
[...] -turnaukseen osallistui 151 pelaajaa, mukaan lukien Sorel Mizzi, Viktor Blom, Daniel Cates, David Benyamine sekä $100k highroller -turnauksen jo voittanut Eugene Katchalov. [...]
Daniel “jungleman12″ Cates kyni Phil Iveyn – kokonaisvoitot pian jo kuusi miljoonaa dollaria | Pokerista kommentoi 21.1.2011 kello 8:19
[...] pelaa muuten parasta aikaa myös PokerStarsilla (nimimerkki “w00ki3z.”) Viktor “Isildur1” Blomia vastaan $50/$100 NLHE:ia – uutisoimme näiden pelien tuloksista [...]
Viktor “Isildur1″ Blom kohtaa Daniel “jungleman12″ Catesin seuraavassa SuperStar Showdownissaan | Pokerista kommentoi 26.1.2011 kello 18:23
[...] julkisti juuri hetki sitten Viktor “Isildur1” Blomin seuraavan haastajan SuperStar Showdownissa. Haastaja on Full Tilt Pokerin highstakes [...]
Di “Urindanger” Dang tienannut tammikuussa jo lähes 1,7 miljoonaa dollaria | Pokerista kommentoi 28.1.2011 kello 9:10
[...] (-$609K), Phil Ivey (-$555K), suomalainen “FinnishNightmre” (-$423K) ja Viktor “Isildur1” Blom (-$311K) ovat aloittaneet alkuvuoden [...]
Luke ”__FullFlush1__” Schwartz uskoo Viktor “Isildur1″ Blomin vielä pelaavan Full Tilt Pokerilla | Pokerista kommentoi 30.1.2011 kello 18:21
[...] ruotsalaisen pelaajan kanssa. Keskustelussa Schwartz paljasti, että ”TKORampage1” on Viktor ”Isildur1” Blomin veli – Sebastian [...]
SuperStar Showdown 3: Viktor “Isildur1″ Blom päihitti Daniel “jungleman12″ Catesin ja tienasi $52K | Pokerista kommentoi 31.1.2011 kello 8:27
[...] “Isildur1” Blom onnistui päihittämään viime yönä Daniel “jungleman12″ Catesin (pelaa [...]
Viktor “Isildur1″ Blom päätti tammikuun hyvien voittojen kera – katso tammikuun highstakes tulokset täältä | Pokerista kommentoi 1.2.2011 kello 16:39
[...] “Isildur1” Blom voitti sunnuntaina PokerStarsilla SuperStars Showdownistaan Daniel ”jungleman12” [...]
Nyt sujuu Viktor “Isildur1″ Blomilla – voittoa parissa päivässä lähes 700,000 dollaria | Pokerista kommentoi 2.2.2011 kello 9:44
[...] aikana vaikutti jo siltä, että Viktor “Isildur1” Blomin suurin viehätys on kadonnut, sillä ruotsalainen hävisi PokerStarsin peleissään [...]
Brian Hastings jälleen voitokas Viktor “Isildur1″ Blomia vastaan – voittoa noin $150K | Pokerista kommentoi 4.2.2011 kello 8:10
[...] “$tinger 88″ Hastings tuntuu olevan liian kova pala purtavaksi Viktor “Isildur1” Blomille. Muistiin on jäänyt erityisesti Full Tilt Pokerilla pelatut sessiot – [...]
“Ashman” analysoi Viktor “Isildur1″ Blomia vastaan käymäänsä sessiota | Pokerista kommentoi 5.2.2011 kello 0:05
[...] Viktor “Isildur1″ Blom jaksaa edelleen puhuttaa reilaajien ja muiden pelaajien keskuudessa. Ashton “theASHMAN103″ Griffin kirjoittaa uusimassa blogissaan agressiivisesta heads up kamppailusta Blomia vastaan. [...]
Viktor “Isildur1″ Blomin alamäki jatkuu – hävisi 113,000 dollaria | Pokerista kommentoi 7.2.2011 kello 9:33
[...] “Isildur1” Blom onnistui voittamaan viime viikolla noin 600,000 dollaria parissa päivässä [...]
PCA:n $100K High Rollerin voittanut Eugene Katchalov pelaa seuraavaksi “Isildur1″:in haasteen | Pokerista kommentoi 7.2.2011 kello 16:54
[...] Super High Rollerin ja 1,5 miljoonaa dollaria, ja nyt mies aikoo haastaa Viktor “Isildur1” Blomin SuperStar [...]
Viktor “Isildur1″ Blom: “En ole Lindqvro” | Pokerista kommentoi 12.2.2011 kello 10:27
[...] tulos sai monet kutsumaan pelaajaa jo uudeksi ”Isildur1ksi”, ja joidenkin mielestä nimimerkin takaa pelasikin itse Viktor “Isildur1″ [...]
Viktor Blom voitti neljännessä haastematsissaan lähes 112,000 dollaria | Pokerista kommentoi 14.2.2011 kello 8:08
[...] Pro Viktor “Isildur1” Blom murskasi viime yönä Eugene “MyRabbiFoo” Katchalovin neljännessä [...]
Viktor “Isildur1″ Blomilla onnistunut vuorokausi PokerStarsilla – voittoa $112K | Pokerista kommentoi 18.2.2011 kello 21:13
[...] Pro Viktor “Isildur1” Blom on viihtynyt viime aikoina PokerStarsin nettipöydissä ja tänään ruotsalainen teki [...]
Ilari Sahamies hävisi PokerStarsilla yli $200.000 Viktor “Isildur1″ Blomille | Pokerista kommentoi 19.2.2011 kello 9:05
[...] “Ilari FIN” Sahamies ja Viktor “Isildur1” Blom ottivat varhain lauantaina yhteen PokerStarsin $25/$50 PLO -pöydissä (max. [...]
Oliko ruotsalaiskomeetta “Lindgvro” sittenkin Viktor “Isildur1″ Blom? | Pokerista kommentoi 20.2.2011 kello 21:25
[...] voiton jälkeen alkoi keskustelu, että oliko pelaaja Viktor “Isildur1” [...]
Scott “urnotindangr” Palmer jyräsi väsyneen Viktor Blomin yli | Pokerista kommentoi 22.2.2011 kello 9:56
[...] Viktor “Isildur1″ Blom pelasi jälleen maanantaina pitkän päivän PokerStarsilla. Tämä näkyi myös pelikassassa kun nukkumasta pöytään ilmestynyt Scott Palmer nappasi mukavat voitot ruotsalaiselta. [...]
EPT Kööpenhaminan voittajalle luvassa puoli miljoonaa euroa – Jani Vilmunen ässäparilla ulos | Pokerista kommentoi 22.2.2011 kello 19:12
[...] on vielä myös paljon muita tunnettuja nimiä, kuten Viktor “Isildur1” Blom ja Soren [...]
Ruotsalaispelaajat kirjasivat isot voitot PokerStarsilla – Ilari Sahamies myös peleillä | Pokerista kommentoi 26.2.2011 kello 1:45
[...] uutisoi jo aiemmin perjantaina ruotsalaisten Viktor “Isildur1″ Blomin ja “compris”:n isoista voitoista, mutta kun pelit lopulta perjantai-iltana [...]
Patrik Antonius hävisi yli $-600k Daniel “jungleman12″ Catesille | Pokerista kommentoi 28.2.2011 kello 4:24
[...] Cates täytti lauantaina kuoppaansa minkä Viktor “Isildur1″ Blom hänelle perjantaina aiheutti. Sunnuntaina kuopan täyttö jatkui Full Tilt Pokerilla ja se [...]
Nettikarsija hävisi SuperStar Showdowninsa Viktor “Isildur1″ Blomia vastaan | Pokerista kommentoi 28.2.2011 kello 9:03
[...] PokerStars SuperStar Showdown pelattiin viime yönä Viktor “Isildur1” Blomin ja nettikarsija “DodgyFish72″:n [...]
Viktor “Isildur1″ Blomin murskasi jälleen Palmerin – voittoa kahdessa päivässä yli miljoona dollaria | Pokerista kommentoi 1.3.2011 kello 15:10
[...] “Isildur1” Blom on aloittanut tämän viikon pelit PokerStarsilla räjähdysmäisesti ja voittanut [...]
Scott “urnotindangr” Palmer: “Isildur1 runnasi miljoonan yli EV:n minua vastaan” | Pokerista kommentoi 1.3.2011 kello 17:15
[...] “Isildur1” Blom on murskannut Scott “urnotindangr” Palmerin viimeisen kahden päivän [...]
Ilari “Ilari FIN” Sahamies voitti reilut 90,000 dollaria PokerStarsin $25/$50 PLO -pöydissä | Pokerista kommentoi 3.3.2011 kello 9:19
[...] kuuden hengen pöydissä ja tällä kertaa Sahamies katsoi parhaaksi olla pelaamatta Viktor “Isildur1” Blomia vastaan, joka pelasi Ilarin kanssa eilen illalla samoissa pöydissä ja ehdotti [...]
Ilari Sahamiehen hyvä runi jatkui PokerStarsilla | Pokerista kommentoi 3.3.2011 kello 18:18
[...] noin 150,000 dollaria, ja samalla aikavälillä eniten tappiota on tehnyt Viktor “Isildur1” [...]
“XWINK” ja Phil Ivey aloittaneet maaliskuun vahviten netin highstakes -peleissä | Pokerista kommentoi 9.3.2011 kello 8:47
[...] PokerStars Pro Viktor “Isildur1″ Blom on saanut vuorostaan huonoimman alun maaliskuulle, ja ruotsalainen on hävinnyt jo yli 700,000 [...]
Keskiviikon ratoksi: katso huikea Blom’s Eleven täältä! | Pokerista kommentoi 9.3.2011 kello 9:56
[...] on tietenkin itse Viktor “Isildur1” Blom, mutta mukana on myös monta muuta tunnettua nimeä, kuten suomalaiset Patrik Antonius [...]
Juuri nyt: Suomi-Ruotsi maaottelu Jens Kyllösen ja Viktor “Isildur” Blomin välillä | Pokerista kommentoi 9.3.2011 kello 22:57
[...] pokerikomeetta Viktor “Isildur1″ Blom sen kuin jatkaa armotonta grindaamista PokerStarsilla. Juuri tällä hetkellä vastassa [...]
Daniel Negreanu pelaa seuraavan SuperStar Showdownin Viktor “Isildur1″ Blomia vastaan | Pokerista kommentoi 10.3.2011 kello 14:09
[...] jo huhuttu SuperStar Showdown Viktor “Isildur1” Blomin ja Daniel Negreanun kesken tulee nyt toteutumaan, kertoo PokerStars [...]
PokerStarsilla tapahtuu: Viktor “Isildur1″ Blom ja “compris” tulessa | Pokerista kommentoi 14.3.2011 kello 11:48
[...] Viktor “Isildur1” Blom on parasta aikaa linjoilla ja pelaa $25/$50 Pot-Limit Omahaa Daniel [...]
Uusi ruotsalaisnimi voitti 300,000 dollaria “junglemanilta” Full Tiltin $25/$50 PLO HU -pöydissä | Pokerista kommentoi 14.3.2011 kello 11:49
[...] Vielä ei ole tietoa, kuka pelaaja on kyseessä, mutta hänen hurja tulos $25/$50 PLO:ssa tänään on saanut jo monet kutsumaan häntä uudeksi “Isildur1ksi“. [...]
Huikeat pelit Entractionilla jatkuvat – “Domcee”:lle tällä kertaa isot voitot | Pokerista kommentoi 14.3.2011 kello 11:53
[...] aikaa kun “Isildur1″ keskittyy bankrollinsa tuhoamiseen Full Tilt Pokerilla, italialainen “morekamb” haastaa [...]
Daniel “jungleman12″ Cates uskoo “martonas”:in olevan Viktor “Isildur1″ Blom | Pokerista kommentoi 17.3.2011 kello 9:19
[...] tohinassa nähtiin kiinnostava keskustelu, kun Cates kutsui “martonasia” Viktor “Isildur1” [...]
Daniel Negreanu harjoitteli Isildur1 -haasteeseensa tappiollisesti | Pokerista kommentoi 18.3.2011 kello 2:34
[...] sunnuntaina Viktor “Isildur1″ Blomia vastaan 4-pöydän heads up haasteen pelaava Daniel Negreanu valmistautui koitokseensa [...]
SuperStar Showdown: Viktor “Isildur1″ Blom vs Daniel “KidPoker” Negreanu tänään klo 22 PokerStarsilla | Pokerista kommentoi 20.3.2011 kello 12:23
[...] miljoonaa dollaria uransa aikana liveturnauksista voittanut Daniel Negreanu haastaa Viktor “Isildur1” Blomin tänään PokerStars SuperStar [...]
SuperStar Showdown: Viktor Blom murskasi Daniel Negreanun ja voitti $150K | Pokerista kommentoi 21.3.2011 kello 8:42
[...] “Isildur1” Blom ja Daniel “KidPoker” Negreanu kohtasivat eilen illalla PokerStarsin [...]
Eugene Katchalov Team PokerStarsin uusin jäsen | Pokerista kommentoi 23.3.2011 kello 19:27
[...] Katchalov, joka pelasi hiljattain myös SuperStar Showdownin Viktor “Isildur1” Blomia vastaan on Team PokerStarsin uusin [...]
Rui Caolle jälleen hyvät voitot – Negreanu jatkaa harjoitteluaan sunnuntain Showdowniaan varten | Pokerista kommentoi 25.3.2011 kello 10:02
[...] jää miten “KidPoker” pärjää sunnuntaina toisessa Showdownissaan Viktor “Isildur1” Blomia [...]
Jens Kyllönen ja Daniel Negreanu päivän suurimmat voittajat PokerStarsilla | Pokerista kommentoi 26.3.2011 kello 1:28
[...] joiden aikana voittoa herui $61k. Negreanulla on vielä paljon tehtävää pelinsä kanssa jotta Viktor Blom kaatuu sunnuntaina kun heidän haasteensa jatkuu taas. Blom voitti perjantaina [...]
Daniel Negreanu päivitti työpisteensä sunnuntain Showdownia varten | Pokerista kommentoi 26.3.2011 kello 14:07
[...] sunnuntaina Viktor “Isildur1” Blom murskasi Daniel Negreanun Superstar Showdownissa, ja Negreanu menetti yhteenotossa [...]
Hollantilainen “inorej” pelaa tänään Klo 23:30 alkaen Tom “durrrr”Dwania vastaan 1,5 miljoonasta dollarista | Pokerista kommentoi 27.3.2011 kello 18:34
[...] myös seurata tänään Viktor “Isildur1” Blomin ja Daniel Negreanun välistä Showdownia PokerStarsilla alkaen Klo [...]
Phil “OMGClayAiken” Galfond ja Gus Hansen tekivät yli 1,7 miljoonan dollarin voitot maaliskuussa | Pokerista kommentoi 31.3.2011 kello 13:28
[...] Scott “URnotINdanger2″ Palmer (-$990K), Tom “durrrr” Dwan (+$907K), Viktor “Isildur1″ Blom (-$888K) ja “fishosaurusREX” [...]
Viktor “Isildur1″ Blom valmistautuu seuraavaan haasteeseensa | Pokerista kommentoi 2.4.2011 kello 1:28
[...] Viktor “Isildur1″ Blom otti Daniel Negreanun päänahan viime Superstar Showdownissa ja ensi sunnuntaina vastaan asettuu [...]
Gus Hansen ja “FinnishNightmre” sanasodassa – lue keskustelu | Pokerista kommentoi 2.4.2011 kello 9:51
[...] tappiot kuluneen vuorokauden aikana ovat tehneet vuorostaan Viktor “Isildur1” Blom (-$90k) ja uusi saksalainen nimi peleissä “Daneinzer”, hän pelaa myös [...]
Miten käy Scott “urnotindangr” Palmerin tänään SuperStar Showdownissa? | Pokerista kommentoi 3.4.2011 kello 16:13
[...] pelaa tänään Klo 22:00 alkaen Viktor “Isildur1” Blomia vastaan 2,500 kättä $50/$100 [...]
Katso viime vuoden WSOP Europen pääturnaus videolta – Jani Sointula, Viktor “Isildur1″ Blom ja Phil Ivey mukana | Pokerista kommentoi 4.4.2011 kello 17:45
[...] pääturnauksen viime metrit olivat kiinnostavaa seurattavaa, kun pelaajat kuten Viktor “Isildur1” Blom, Phil Ivey ja Suomen Jani Sointula jahtasivat turnauksen [...]
Viktor “Isildur1″ Blomille turnausmenestystä PokerStarsilla | Pokerista kommentoi 6.4.2011 kello 10:19
[...] “Isildur1” Blom päätti osallistua viime yönä PokerStarsin Super Tuesday –turnaukseen, joka alkoi [...]
Viktor Blom etevämpi toisessa Showdownissaan Palmeria vastaan – voitti $66,607 | Pokerista kommentoi 11.4.2011 kello 6:55
[...] “Isildur1” Blom oli lopulta etevämpi Scott “urnotindangr” Palmeria vastaan käydyssä [...]
Viktor Blom voitti $109 rebuy turnauksen PokerStarsilla: “Harjoittelen SCOOP:ia varten” | Pokerista kommentoi 13.4.2011 kello 9:55
[...] viime viikolla Viktor “Isildur1” Blomin Super Tuesday -menestyksestä PokerStarsilla, ja myös tänään ruotsalaisella sujui [...]
Video: Viktor “Isildur1″ Blom ja Cesar “caio_pimenta” Pimenta pelaavat huiman käden SCOOP:issa | Pokerista kommentoi 9.5.2011 kello 15:25
[...] “Isildur1” Blom kertoi viime viikolla PokerStars Blogissa, kuinka innoissaan hän on tämän vuoden [...]
Brian Hastings ylsi rahoille liveturnauksessa ensimmäistä kertaa urallaan | Pokerista kommentoi 12.5.2011 kello 18:18
[...] Hastings on dominoinut vuosia netin highstakes -pelejä, ja voitti mm. Viktor “Isildur1” Blomilta historialliset 4,2 miljoonaa dollaria vuoden 2009 [...]
Viktor “Isildur1″ Blom napsutteli 184,000 dollarin voitot | Pokerista kommentoi 18.5.2011 kello 8:24
[...] “Isildur1” Blom on saanut jälleen nettipelinsä kulkemaan ja kuluneen vuorokauden aikana ruotsalainen [...]
Gus Hansen voitti Patrik Antoniukselta $340K $3000/$6000 Omaha Hi/Lo:ssa | Pokerista kommentoi 20.5.2011 kello 8:30
[...] pelaajat kuten Viktor “Isildur1” Blom (+$140K, pelaa myös parasta aikaa), Sebastian Ruthenberg (+$128K), Rui [...]
Viktor “Isildur1″ Blomin toukokuu plussalla jo noin 400,000 dollaria | Pokerista kommentoi 24.5.2011 kello 4:38
[...] Viktor “Isildur1” Blom ei menestynyt hetki sitten päättyneessä Spring Championship Of Online Poker (SCOOP) [...]
Viktor “Isildur1″ Blomille jälleen isot voitot -”FinnishNightmre”:lle suurimmat voitot, Antoniukselle suurimmat tappiot | Pokerista kommentoi 25.5.2011 kello 8:41
[...] “Isildur1” Blomin hieno toukokuu sen kuin jatkuu ja kuluneen vuorokauden aikana ruotsalainen on tehnyt [...]
Viktor “Isildur1″ Blomille jälleen isot voitot – “FinnishNightmre”:lle teki myös hyvää tulosta | Pokerista kommentoi 25.5.2011 kello 8:42
[...] “Isildur1” Blomin hieno toukokuu sen kuin jatkuu ja kuluneen vuorokauden aikana ruotsalainen on tehnyt [...]
Ilari Sahamies katkaisi “Isildur1″:in voittoputken kertaheitolla – voitti lähes $170K | Pokerista kommentoi 27.5.2011 kello 7:17
[...] “Ilari FIN” Sahamies on onnistunut katkaisemaan Viktor “Isildur1” Blomin voittoputken PokerStarsilla kuluneen vuorokauden aikana, ja suomalainen on tehnyt [...]
Viktor “Isildur1″ Blomin toukokuu saamassa karun lopun – teki eilen 222,000 dollaria lisää tappiota | Pokerista kommentoi 29.5.2011 kello 16:57
[...] “Isildur1” Blomin hyvin sujunut toukokuu on saamassa varsin karun lopun. Tehtyään isot tappiot Ilari [...]
Gus Hansen tienasi $809K toukokuussa, Patrik Antonius hävisi $618K | Pokerista kommentoi 1.6.2011 kello 12:05
[...] “Isildur1” Blom niin ikään päätti kuukauden voitollisesti ja tienasi noin 60,000 dollaria. Hyvä [...]
Sami “LrsLzk” Kelopuron kurssi kääntyi käteispöydissä – Viktor “Isildur1″ Blomille jälleen jättitappiot | Pokerista kommentoi 3.6.2011 kello 20:46
[...] vuorokauden suurin häviäjä on vuorostaan ollut Viktor “Isildur1″ Blom. Ruotsalainen hävisi lähes 240,000 dollaria, ja on nyt Highstakesdb.comin mukaan vuoden [...]
Rui Cao aloittanut vahvasti kesäkuun – voittoa jo lähes 525,000 dollaria | Pokerista kommentoi 8.6.2011 kello 6:12
[...] kesäkuun suurimmat häviäjät ovat olleet “basouli” (-$125K), Viktor “Isildur1” Blom (-$108K), “urubu111″ (-$100K) ja Ilari “Ilari FIN” Sahamies [...]
Viktor “Isildur1″ Blom lähti lomalle – katso kuvat | Pokerista kommentoi 12.6.2011 kello 21:44
[...] “Isildur1” Blom on päättänyt hurjan toukokuunsa jälkeen vaihtaa vapaalle, ja kertoi Twitterissään [...]
Ville Wahlbeck ja Jens Kyllönen kuoppasivat – Viktor Blomille yli 500 000 voitot | Pokerista kommentoi 24.7.2011 kello 8:44
[...] pelit ovat jatkuneet vilkkaina pitkin viikonloppua. Tähän saakka suurin voittaja on ollut Ruotsin Viktor “Isildur1″ Blom, jolle on kirjattu voittoa 524 473 [...]
Viktor Blom voitti Ilari Sahamieheltä kolmessa tunnissa 726 000 dollaria | Pokerista kommentoi 28.8.2011 kello 13:09
[...] Viktor Blom ja Ilari Sahamies ottivat yhteen korkeiden panosten peleissä lauantaina. Sahamies oli tällä kertaa ottavana osapuolena ja kirjautti nimiinsä 726 000 dollarin tappiot. [...]
Daniel “jungleman12″ Cates tienannut Mustan Perjantain jälkeen reilut $200K | Pokerista kommentoi 25.10.2011 kello 5:45
[...] otti usein yhteen pelaajien kuten Tom “durrrr” Dwanin ja Viktor “Isildur1” Blomin kanssa, kun Full Tilt Poker oli vielä toiminnassa, ja voitti Highstakesdb.comin [...]
Entinen Full Tilt Pokerin työntekijä paljastaa salaisuuksia: Harrastiko Viktor ‘Isildur1′ Blom monelta tililtä pelaamista? | Pokerista kommentoi 19.11.2011 kello 11:15
[...] ensimmäisessä päivityksessä “Mr. Feft” palaa marraskuun 2009 tapahtumiin, jolloin Viktor “Isildur1″ Blom pelasi sivustolla miljoonasessioita maailman huippuja [...]
Viktor “Isildur1″ Blom teki paluun netin highstakes -peleihin | Pokerista kommentoi 11.12.2011 kello 1:02
[...] “Isildur1” Blom on tehnyt paluun netin suuriin käteispeleihin noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. [...]
Viktor “Isildur1″ Blom teki paluun netin highstakes -peleihin ja voitti lähes $500K | Pokerista kommentoi 11.12.2011 kello 8:53
[...] “Isildur1” Blom on tehnyt paluun netin suuriin käteispeleihin noin kolmen kuukauden tauon jälkeen. [...]
Jens Kyllönen pysäytti Blomin voittokulun | Pokerista kommentoi 13.12.2011 kello 9:42
[...] eilen Viktor “Isildur1” Blomin onnistuneesta paluusta netin highstakes -peleihin. Ruotsalainen voitti paluunsa [...]
Myös Ilari Sahamiehelle isot tappiot – tappiota yli $450.000 | Pokerista kommentoi 30.12.2011 kello 9:14
[...] vuoden loppuun saakka, kun suomalainen otti viime yönä vauhdikkaasti yhteen Viktor “Isildur1” Blomin kanssa häviten lopulta noin 450,000 [...]
Viktor “Isildur1″ Blom lähtee hyvistä asemista Bahaman $100K turnauksen finaaliin | Pokerista kommentoi 7.1.2012 kello 5:28
[...] Hallin lisäksi finaalissa pelaavat hiljattain ryöstetty Jonathan Duhamel, Daniel Negreanu, Scott “mastrblastr” Seiver, Mike “Timex” McDonald, Humberto Brenes, Dan Shak ja itse Viktor “Isildur1″ Blom. [...]
Viktor “Isildur1″ Blom voitti PCA:n Super High Rollerin | Pokerista kommentoi 8.1.2012 kello 7:53
[...] Viktor “Isildur1″ Blom kruunattiin varhain tänä aamuna PCA:n $100.000 Super High Rollerin kuninkaaksi. [...]
Phil Galfond hävisi tänään $700.000 | Pokerista kommentoi 24.1.2012 kello 15:47
[...] Kyllönen on takonut peleistä suurimmat voitot, noin 375.000 dollaria. Myös Viktor “Isildur1” Blom (+$245.000) ja Ilari “Ilari FIN” Sahamies (+$60.000) ovat tehneet hyvää [...]